Runoja lauantaipäivään

Muistaakseni ensimmäisen yhteisen kämppämme tuparilahjaksi saimme mieheni kanssa jääkaappirunouspaketin, jonka aiheena on rakkaus. Tässäkin asunnossa sanat ovat löytäneet paikkansa magneettitaulusta, ja silloin tällöin joku vieraistamme jää kirjoittelemaan, saa aikaiseksi jotain. Nytpä muutama maistiainen tämän hetken magneettirunoista ja -mietelauseista (tekijät tuntemattomia).

No niin Jenni, ota illalla kätöseesi ehkä häälahjaviinilasi, täytä se täyteläisellä punaviinillä, juo lasillinen siemaillen ja nautiskellen, ja antaudu runojen vietäväksi. Rentoudu. Unohda kiireet. Aseta kirjallisuuden tuntosarvesi herkimpään asentoon. Nyt nimittäin olisi aika syventyä keittiön magneettitaulumme sielunelämään.

Putkujumala särkyi, lähellä minua liima.

Pakkauksen yksi sana on edelleen täyttä mystiikkaa. Mikä/mitä on putku?

Alla oleva runo lupaa kahdella ensimmäisellä lauseellaan paljon. Analysoitavaa riittäisi... mutta mikä ihme on imukumi?

Peli ei ole koskaan naimisissa
Törkeä vaimo eksyksissä
runolta imukumi

Ylläolevassa runossa hypätään yhtäkkiä jännittävästi kalastuksen maailmaan lauseella "jos olen vapa".

Lattialla ehjä huokaus kuin silmä
Jalonen tuoksu purista

Tässä runossa taas lienee jääkiekkoviittaus (Jalonen).

Näiden runojen jälkeen ota toinenkin viinilasillinen, koska minä en sitä voi tehdä (huokaus). Analysointi on paljon tylsempää kera mustaherukkamehun.

Mitä täällä tapahtuu?

Viimeksi, kun kirjoitin ja lupasin kovasti kirjoittaa pian uudelleen, kun luin muita kirjoituksia täällä tai ylipäänsä katsoin ikkunasta ulos, oli kesä. Aurinko paistoi ja ulkona oli vihreää. Ihmiset olivat ruskettuneita tai edes päivettyneitä ja melko vähissä vaatteissa.

Nyt, kun kirjoitan, ulkona on ihan harmaata, syksyistä ja Miiakin postittelee syksy- ja retkikuvia. Ihmisetkin näyttävät harmailta ja ovat toppatakit päällä (kyllä, täällä on ehkä 10 astetta lämmintä ja porukka kantaa untuvatakkeja. Siinä teille googletettavaksi tyylivinkkejä syksyyn, hohhoijaa!) Nyt, kun kirjoitan, minun pieni-pallero-nöpönenä-mussukka kävelee tukea vasten ja pyytää päästä syliin. Ei siis Mies, vaan Poika. Joka tätä vauhtia on pian Mies.Voi apua, minun Vauva on kohta yksivuotias ja minä en voi käyttää enää raskautta tai synnytystä tai raskauskiloja tai voi-sitä-synnytystä tekosyynä oikeastaan yhtään mihinkään. Viimeksi eilen kyllä käytin vaatekaupassa, pakkohan joku selitys sille vaatekoolle oli keksiä!

Sillä aikaa, kun minä olen (krhmhm) vain valittanut, kiristellyt hampaita, viettänyt unettomia öitä, huutanut ja melskannut ja tehnyt ihan liikaa töitä (siis kuulemma, en omasta mielestäni ole tehnyt mitään näistä). Jos joku vielä tulee sanomaan minulle, että opettajilla on niin lyhyet työpäivät ja pitkät lomat ja niin helppoa, että voi hellanlettas, niin pääsee minusta eroon lopullisesti.

Anteeksi, Miia, tämä työangstaus, lupaan lopettaa sen pian ja kirjoittaa joistain ihan oikeista asioista. Varsinkin kun tänään tajusin myös ensimmäistä kertaa tälle syksylle, että syksy on ihanan punainen, keltainen, oranssi ja vihreä ja että nyt saa alkaa polttaa kynttilöitä. Ja että kohta on nk. loma.

Unelmapäiväni

Vastine Jennin postaukseen  Tosin siihen "Eiku?"-kohtaan lienee syytä palata vasta myöhemmin.

Virkeä ja rentoutunut Äiti nousee sängystään raukeasti venytellen uuden aamun kunniaksi. Viereisessä pikkusängyssä pötköttää hymyilevä ja jokelteleva vauva aivan yhtä aurinkoisena. Äiti syöttää vauvan, ja pian he istuvat aamupalapöydässä kera Isän, joka tekee lähtöä töihin. Isäkin on nukkunut oikein hyvin ja hyppää autoon kepeästi. Aamu sujuu leppoisasti kera kahvikupposen, aamu-tv:n ja auringonpaisteen.

Kohti kaupunkia (päällä raskauden aikana hankittu unelmavillatakki)

Maijapoppaskengät

Aamupäivällä Äiti lähtee vauvansa kanssa tyylikkäänä kohti kaupunkia. Ja miksipäs ei - raskauskilot ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen korkojen kera. Ja huomaattekos, Äiti myös liikkuu korkojen kera: selkä- ja lantiokivut hävisivät myös synnytyssalin nurkkiin! Kaupungissa Äiti ja vauva tapaavat ystäviään, käyvät ehkä jossain kerhossa ja nauttivat lounaan ravintolassa Isän kanssa.

"Aa, onkin aika lähteä kotiin!"

Iltapäivällä Äiti ja vauva lähtevät kotiin yhtä matkaa Isän kanssa. Kotona vietetään hetki yhdessä naureskellen ja leikkien. Sitten vauva nukkuu, ja Äiti ja Isä tekevät yhdessä illallista. He ehtivät nauttimaan illallisen toisiaan tuijotellen ennen vauvan heräämistä.

Vauva nukkuu kiltisti kopassaan

Äiti käy juoksulenkillä Isän ja vauvan puuhaillessa kahdestaan. Loppuilta sujuu taas leppoisasti perhe-elämästä nauttien, kunnes on aika ruveta yöunille. Vauva nukahtaa aivan itsestään maitohörppyjen jälkeen. Äiti sanoo: "Rakas, tämä on täydellistä elämää".

Syksyn uusia alkuja (ja kuvasaastetta kotipihasta)

Marja- tai koristearonia, tai ehkä varminta olisi vaan sanoa, että pensas.

Syksy on opettajan tai oppilaan silmin erilainen kuin jonkun normaalin ihmisen silmin. Meillä on nimittäin päässämme lukuvuosiajattelu, kalenterivuosi ei ole niinkään tärkeässä asemassa. Jos minä puhun jostain, joka tapahtui viime vuonna, se onkin voinut tapahtua tämän vuoden huhtikuussa. Viime vuonna viittaa siis viime lukuvuoteen. Tai sitten tarkoitan ihan oikeasti viime vuotta, joten otapa minusta sitten selvää.

Minusta syksy ei ole pelkästään luopumisen tai lopun aikaa. Ehei, syksyhän on alku. Syksyllä alkaa uusi vuosi, uudet kujeet, uudet harrastukset. Kevät on se, jolloin jotakin loppuu (ja kesällä ollaan oudossa välitilassa).  Nyt minä en millään jaksaisi odottaa harrastusten uudelleen aloittamista. Yhden harrastuksen kaipuun huomasin tällä viikolla. Se viilsi sisimpääni kuin... kuin... vauva, joka venyttelee ja tunkee itseään alaspäin.

Kivetystä ja lehtiä

Minä näin naisen vaunujen kanssa juoksulenkillä. Juoksulenkillä. Minä olen viimeksi käynyt juoksulenkillä tammikuussa. Tai ehkä helmikuun alussa. Sitten tuli hetkeksi huonot säät. Sitten olin vähän aikaa yltiövarovainen. Sitten lantio ja selkä päättivät jäädä äitiyslomalle. Sitten unohdin vähäksi aikaa koko juoksemisen. Nyt taas muistan.

Katoksen ruskaa

Kaihoten katson facebookissa, kun kaverit postaavat juoksumatkojaan. Minä voisin päivittää "75 metriä kotiovelta postilaatikolle ja takaisin". Tietysti jos matkan ilmoittaisi sentteinä... Niin ja siis liikkumismuotona ei olisi missään tapauksessa juosten vaan kävellen. Tai ehkä vaappuen, lyllertäen tai hipsien.

Tunnistamattomana pysynyt pensas, joka yllättää syksyisin.

No tänään kiersin talon, matkaa tuli ehkä 200 metriä. Mukanani minulla oli treeniä tehostamassa aika painava kamera. Aikaa meni aika kauan, kun piti välillä tehdä sormi- ja käsitreeniä ottamalla kuvia. Parit kyykytkin piti siinä vielä suorittaa ötököiden etsinnässä. Huhhuh, olipa tehokasta.

Lumipalloheisin lumoa

Mutta horisontissa siintää jo oikea juoksulenkki. Se tulee olemaan varmasti yhtä ja kahta helvettiä näin monen kuukauden juoksemattomuuden jälkeen. Se tulee olemaan hikistä, kivuliasta, hytkyväistä ja hölskyväistä. Sen myötä poikamme tulee saamaan ruoakseen kermavaahtoa. Mutta tällä hetkellä en malttaisi millään odottaa.

Retki

Jossain kromosomissa minulle on periytynyt ukilta ja sitä kautta äidiltä retkeily. Meidän retkeily ei ole välttämättä sitä, että mennään puistoon tai makkarapaikalle eväitä syömään tai luontopolulle vaeltamaan, ei, se voi olla vaikka mitä. 

Ukin retkillä mennään jonnekin autolla, ehkä semmoiseen paikkaan, minne ei kannattaisi mennä autolla, ja jäädään kiinni. (Minä muuten pienenä pelkäsin ylitse kaiken sitä, että jäädään kiinni autolla, onneksi nykyään pelko on väistynyt.) Mennään jonnekin pellon laidalle katsomaan vaikka jänistä tai metsoja. Ollaan ehkä vähän liian pitkään. Ukin retkillä voidaan myös mennä jonnekin ja sytyttää nuotio. Sitä sitten katsellaan ja paistetaan ehkä makkarat, päästetään metsäkoirat juoksemaan vapaina ja niitä sitten odotellaan takaisin koko yö. Niin ja kun olin pieni, ukin retkillä mentiin pihan toiseen laitaan kaiken maailman urheilukisoja pitämään.

Äidin retkillä mennään myös ehkä jonnekin autolla. Ehkä kotipaikan takana oleville metsäautoteille katsomaan hirviä tai lakkoja. Tai sitten mennään ihan yhtäkkiä jonnekin syömään. Ravintola- tai kioskireissu ei välttämättä kuulosta retkeltä, mutta minun mielestäni se kuuluu tähän samaan kategoriaan. Äiti myös saattaa soittaa ihan yhtäkkiä, että "lähdetäänkö käymään Sotkamossa kaupassa, kun se on paljon jännittävämpää kuin mennä lähikauppaan?" 

Minun ja mieheni retket olivat edellisessä asunnossamme sitä, että menimme nukkumaan olohuoneeseen, laitoimme ilmapatjan, ostimme herkkuja ja katsoimme telkkaria myöhään yöhön (eli minun kohdallani noin 22.30 asti). Meillä on myös ollut tapana käydä syksyaikaan käppäämässä joku yhden päivän aikana kierrettävä vaellusreitti, mutta tänä syksynä jostain ihmeen paisuvasta ja potkivasta syystä se jäi väliin. Mutta retkeilijän mieli on levoton, mikäs neuvoksi?

Tässä talossa, missä nyt asumme, on paljon erilaisia retkimahdollisuuksia. Meillä on monta huonetta, joihin voimme mennä retkelle. Autotallirakennuksessa on kesähuone. Takapihalla on leikkimökki. Mutta tällä hetkellä nukkuminen ilmapatjalla ei oikein houkuta.

Retkellä katoksessa

Joten eilen me olimme retkellä katoksessa. Retkeemme kuului kynttilät, pallovalot, pallogrilli, makkara, lämmin kaakao, Digestive-keksit ja fanipalat.

Oikeastaan, kun tarkemmin ajatellaan, koko elämä on retki, jolla... No nyt meinaa mennä niin syvälliseksi, että ehkä parempi vain lopettaa.

Kuitenkin vielä loppuun retkiaiheinen kappale, josta minulla tulee mieleen muumiperhe. Tässä nyt Jipun ja Samuli Edelmannin versio Edu Kettusen kappaleesta.

Siis ihania tyylivinkkejä syksyyn!

Syksy on taas täällä ja niinku kaikkee ihanaa voi laittaa siis niinku päälle ja tuntee ittensä niinku tosi kauniiks ja sillee! Tässäpä muutama mun tyylivinkki, joita kantsii kokeilla, ihkuu!


1. Boyfriend-tyyli

Siis ku joskus on semmonen plösöolo, niin voi suunnata miehen vaatekaapille, ja ottaa sieltä jonkun lökön ja virttyneen vaatteen (vielä mieluiten siltä ajalta, kun se oli vielä vain poikaystävä, ei mies), ja huomata, että eihän se oo sun päällä ees lökö, vaan aika tyköistuva, että ehkä oiski parempi toteuttaa granddad-tyyliä, kun sillä sentään on samanlainen vyötärönseutu ku mulla.

Mutta anyways, siis tunnet olosi niin ihanaksi ja seksikkääksi, kun yhdistät miehen vaatteen sun omiin... ai niin mä en oikein mahdu mun omiin vaatteisiin.. öö yhdistät sen vaatteisin.




2. Kumpparityyli

No tehän siis hei tietty tiedätte jo tän, mutta kumpparit on kuuminta hottia. Mun vinkki siis on: hommaa vahingossa kivannäköiset kumpparit, sillä joskus tulee kuitenki semmonen hetki elämässä, että kumpparit on ihan niinku melkein ainoat kengät, joita voit käyttää. Ai no miks?
No:
a) ne saa helposti jalkaan ja pois JA
b) kun et enää siis vaan nää, minne astut, niin kaikista turvallisinta on käyttää tollasii vedenpitävii ja helposti pestävii kenkii.
Sitte pitää vaan toivoo, ettei sun kumpparityyliaikakausi oo just, ku on hullut helteet.

Nää mun on muuten siis espiritsisin kumpparit

3. Syksyinen luonto kasvojen innoittajana

Syksyllä siis lehdet tippuu ja leijailee maahan. Se näyttää niin ihanan rentouttavalta ja kivalta. No mä otin vähän siitä inspistä...

Tee siis näin: hommaa itsellesi kuivuutta johonkin kohtaan naamasta. Mulla se on helpointa suun ympärillä. Sit ku iho kivasti hilseilee, niin saat saman efektin kuin puista tippuvat lehdet! Siis niiiiin ihkuuu!

Tätä tyyliä kannattaa korostaa vielä eläinmaailmasta saadulla vinkillä. Syksyllä on liikkeellä kaikkia ihania matoja ja etanoita. Jotenki niitten fiilis ois kiva saada kasvoille.

Mä oon niiiin pitkään aina ollu kateellinen Jari Porttilalle sen kuumottavista silmänaluksista. No siis mun vinkki on se, että hommaa itsellesi turvotusta esim. syömällä suolaista tai hankkiutumalla raskaaks, ja TADAA! jonain aamuna sä heräät etanat silmien alla.

Siiis niiiiin ihana fiilis tulee!

Elämäni elokuvana

Juna kulkee vaan...

Minä niin sieluni silmin näen, kuinka elämäni yläpuolella tällä hetkellä lipuvat lopputekstit. Sillä jos elämäni olisi elokuvaa, niin tässä vaiheessa olisi aika yhden loppua ja toisen alkaa. Eilen pistin työpaikan oven kiinni omalta osaltani pitkäksi toviksi. Lopputekstien päällä voisi soida vaikka "Kun tänään lähden".

Ehkä miltei koko tähänastinen elämäni olisi voinut olla yksi elokuva, kuvaus kasvusta ja aikuistumisesta, jossa miljöönä olisivat kaikki käymäni koulut (myös työpaikkoina) sekä tietysti keskiössä parisuhde. Elokuvan nimi voisi olla musiikkikappaleita lainaten vaikka "Vuosisadan rakkaustarina", "Juna kulkee vaan" tai "Jäätelökesä". Siinä kuvattaisiin koulua innoissaan käyvää tyttöä, joka kasvaa teiniksi, joka ehkä viisi minuuttia haluaa täältä pois, mutta ei sitten haluakaan, löytää miehen jäätelökopilta, vuosia myöhemmin ostaa omakotitalon ja menee naimisiin samaisen miehen kanssa. Opiskeluista tyttö ajattelee, että "minähän en kouluja käy, jotta voisin olla koko elämäni koulussa", mutta päätyy opettajaksi ja lopussa koko elämä hymyilee ja maha kasvaa.

Seuraavista odotusviikoista voisi tehdä hidasliikkeisen ja hyvin vähäsanaisen dokumenttielokuvan esimerkiksi nimellä "Tästä asti aikaa", "Nyt meni hermot" tai "Kauan". Siinä isomahainen nainen ähisee pesänrakennuspuuhissaan, tuskailee, pitelee selkäänsä, ehkä välillä ahdistuu ja röhnöttää sohvalla katsellen kaihoten pihalle. Välillä hän antautuu unelmoimaan: hiplailee pikkuvaatteita ja työntelee vaunuja sisällä pienoinen hymy kasvoillaan. Sitten hän huokaisee, keittää taas kahvit ja odottaa käsi poskella. Dokumentti päättyy joko naisen tai tulokkaan raivokkaaseen rääkäisyyn.

Levottoman prinssin huone

Seuraavan osan nimi on vielä pimennossa. Päänäyttelijä on tosin ollut tiedossa jo ainakin kahdeksan kuukauden ajan. Karuimmillaan se voisi olla esim. "Ei se mennyt niin", "Eipä tiennyt tyttö" tai jopa "Levoton prinssi", mutta ennemminkin uskon (ja toivon) sen olevan "Hölmö rakkaus" tai "Minä suojelen sinua kaikelta".

Mites Jenni sinun elämäsi elokuvina? Tai hei, entäpäs sinä, lukija?