Matalapainetta

Unelias äidin sylissä

Eilen saadut rokotteet tekivät meidän sisupussista lannistuneen pussukan. Kuumetta ja lämpöilyä, unta, kitinää ja vaikerrusta - sitä on ollut tämä päivä. Miten vaikeaa onkaan äidillä katsoa vierestä! Tuntuu, että melkein itselläkin sattuu.

Jospa huominen ja helmikuu toisivat helpotuksen.

Tabula rasa

Tässä taloudessa saadaan nykyään niin paljon aikaiseksi, että! Mies asensi vihdoin puoli vuotta nurkissa pyörineet tauluhyllyt. Pieni asia, mutta todennäköisesti se saa aikaan lumipalloefektin lähiaikoina.

Hmmm... Mitä laitetaan?

Laitettasko näin...

Tässäpä ensimmäisiä kokeiluja, mitä hyllyyn voisi laittaa. Vasemmalta kolmantena olevassa raamissa ei tällä hetkellä ole mitään, ja tokassa ja viidennessä vähän hurruutin taas... Alkuperäinen idea olisi laittaa niihin pelkkiä valokuvia, jotka pitäisi tietenkin teettää. Noh, sitten joskus!

Pitää päivittää tänne sitten, kun jokin lopullisempi ja yhtenäisempi asetelma on saatu aikaiseksi.


Pieniä punaisia mausteita pitäisi yrittää ujuttaa mukaan siksi, että olohuoneeseemme on ilmestynyt ihana punainen kiikkutuoli.

Tästä se lähtee taas, uudistaminen. Nyt pitää ainakin hankkia uudet verhot, uudet sisustustyynyt, uusi sohva... Ehkä myös hivenen edustavampi huonekasvi. Ihanaa suunnitella!

...vai näin? Huomatkaa erityiset harkitut sisustuselementit kuten ilmalämpöpumpun kaukosäädin. Oikeassa alakulmassa näkyy muuten kiikkustuolia.

Ruokaa!

Ah. Miten ihanaa oli uudenvuodenpäivänä ravintolassa ottaa pihvi mediumina! Miten ihanalta maistui tilkka punaviiniä monen kuukauden jälkeen pojan nukkuessa yöuniaan! Miten ihanaa oli tajuta pastörointimerkintää etsiessä, että eihän tätä tarvitsekaan enää tehdä. Ja sitten pian  tajuta, että vältettävien listalla on uusia juttuja...

Nyt olen siis pojan iho-oireiden vuoksi testausmielellä maidottomalla dieetillä. Joillekin se kuulostaa vaivalloiselta, toisille helpolta muutokselta. Minä olin tuossa jälkimmäisessä kategoriassa mielestäni, sillä olen ollut maidottomalla dieetillä aiemminkin. Kotioloissahan tuota on helppo toteuttaa, kun tietää, mitä suuhunsa pistää. Kahvimaidon tilalla tällä hetkellä suosikkina on mantelimaito.

Sitten minulle jysähti: mites muualla? Voinko minä lähteä enää minnekään kylään tai kaupungille humputtamaan ilman, että joudun nälkäkuoleman partaalle? Suuressa osassa kahvileivistä on maitoa. Jotain ruoan ainesosaa on ehkä käryytetty voissa. Eivätkä edelleenkään kaikki tajua, että laktoositon ja maidoton on aivan eri asioita.

Kotileivonnaisiin ei ole läheskään aina mahdollisuutta saada tuoteselostetta, muuten kuin "minä ehkä laitoin siihen sunnuntaita tai keijua vai oliko se vaseliinia ja aina ennen tein kyllä pullan veteen mutta nyt en ole ihan varma käytinkö kotivinkin vai huomenta suomen reseptiä kun kaardemummakin jäi laittamatta". Joten viikonloppuna kiersimme kyläreissuja oma soijajäätelö kainalossa. Tilanne on hieman kiusallinen sekä kyläilijälle että kyläpaikalle.

Mutta kuten Crash Test Dummiesit lauloivat ehkä koko maailmanhistorian hienoimmin nimetyssä kappaleessa "Mmm mmm mmm mmm", mikäpäs tässä, kun jollakulla on vaikeampaa. Uusimmassa Annassa oli juttu Anna Virmajoesta, fitnessammattilaisesta, joka syö samoja ruokia lähes koko ajan, missäpäin maailmaa tahansa. Hän pakkaa oikeat määrät minigrip-pusseihin, ja kuljettelee pussejaan mukanaan - olipa jopa muuttanut hotellin ammeen kylmiöksi laittamalla sen täyteen jäätä, jotta minigrippien sisältö pysyisi kuosissaan. Itsehän olen syönyt viimeiset kolme päivää samaa nötköttikeittoa, mutta ei takerruta siihen.

Minussa ja fitnessammattilasessa on tietysti eroja. Ei mitenkään hirveän isoja tietenkään. Mutta hän on tehnyt ruokavaliopäätöksensä aivan vapaaehtoisesti ja suhtautuu ruokaan polttoaineena. Minä taasen olen tehnyt muutoksen epäitsekkäästi, mutta osittain vastentahtoisesti, ja pidän kyllä ruokaa yhtenä suurimmista nautinnon lähteistä. Edelleenkään ei puututa siihen nötköttikeittoon.

Ravintoloiden tuoteselosteita syynätessäni huomasin, että maidottomaan ruokavalioon sopii esimerkiksi aika moni Hesburgerin hampurilaisateria (jopa kurkkumajoneesi) sekä Subwaylta parit patongit. Wuhuu, tuota nautintoa (?) odotellessa suuntaamme pojan kanssa kohti kaupunkia.

Ja soijajäätelö mahtunee edelleenkin takapenkille.

Inspiraatiooo!

Syksyllä vietin aikaa television ääressä, kun en enää oikein pystynyt liikkumaan ja aika kävi piiiitkäksi. No nyt telkkarihetkiä tulee vietettyä poikaa ruokkiessa. On se hullua - nyt poika suoriutuu syömisestä itse, kohta minun pitää lappaa ruoka suuhun, ja tämäkin rentoutumishetki katoaa kuin piparkakkutalo harakoiden suihin. 

Kuva täältä 

No eilen sain aivan mielettömän idean telkkarista. Ohjelma oli Sarah 101, jossa tehtiin lastenhuoneita. Seiniä koristeltiin tapetista leikatuilla eläimillä. Ennen pojan syntymistä suunnittelin lastenhuoneeseen isoja eläinaiheisia seinätarroja, mutta en ole löytänyt mieleisiä. Joten nyt aion yrittää tehdä itse noita tapettieläimiä (jos vaan mies antaisi luvan amatöörin remppa-aikeille). Pakko kirjata aie tänne, jotta se joskus tulee toteutettua. Alla kuvia huoneesta melkein tyhjillään parin vuoden takaa muuton ajoilta.

Seinien väri on hennon sinertävä, lattia suhteellisen tummaa laminaattia, listat ja katto valkoiset. Huone on aika pikkuinen, joten sen kuvaaminen on nyt paremman kameran puutteessa hivenen haastavaa.

Suurinpiirtein tältä huoneessa näyttää nyt

Tällä hetkellä huone on todella vähällä käytöllä, lähinnä vierashuoneena ja pojan ulkoiluvermeiden säilytyspaikkana. Siksi ei haittaisi, vaikka siellä vähän ähertäisi ja remppailisi. Oiii, sormet syyhyäisivät!

Katsotaas, miten pian voi laittaa uusia kuvia. Kiitoskorteista päätellen vuonna 2015.

Hakusanoja

Kommenttien puutteessa kerron vielä teille armaat lukijamme, millä hakusanoilla blogiimme on päädytty (ja todennäköisesti ei ole löydetty sitä, mitä on haettu).

Blogiin on tultu mm. seuraavilla hakusanoilla:

• tyylivinkkejä syksyyn/syksyn tyylivinkit
• Tällä hakusanalla on päädytty blogiimme huolestuttavan useasti. Älkää noudattako niitä!
• koristearonia marja
• Älkää hyvät ihmiset tulko tänne etsimään puutarhavinkkejä, katsokaa vaikka se "Miksi?"-postaus, ja sieltä se meidän etupihan kukkapenkki. 
• isoäidin neliöt/isoäidin neliöt hello kitty/isoäidin neliöitä
• Ylipäänsä nämä käsityöaiheiset haut johtaen minun räpellyksiin ovat aika pelottavia. Nämä hommat olisivat enemmänkin Jennin heiniä!
• kumpparit
• Onpa tultu myös hakusanalla "seksikkäät kumpparit", jota suuresti ihmettelen.
• mulla taitaa olla idententtikriisi
• Idententtikriisi onkin vakava paikka.
• nilkkani
• Hmmm?
• pöllö tarra
• luumusose raskaus
• Joo sitä luumusosetta kannattaa syödä välillä.
• vauvan vaatteet kannattaa pestä
• ... ja se neuvo kannattaa hankkia juuri täältä!
• pöllö sisustustarra
• Joku muukin siis tykkää näistä!
• silmälasit lukio
• purjehtijanainen
• paljasteli pysäkillä
• Tämä on kyllä kaikista mystisin hakusana, jolla on hurautettu tänne.
• tuuli matinsalo danonino mainos/ärsyttävät mainokset/Blingströmit

Tolokkuna!

Minä olen mielestäni saanut viime päivien aikana aivan älyttömästi hommia tehdyksi. Ensinnäkin kiitoskortit saapuivat ja ne ovat nyt kuorissaan valmiina lähtöön pitkin Suomea, osa jo matkalla. Wuhuuuu!

Sen lisäksi tein karhulle kaveriksi oravan, vaikkakin taas hieman suunnittelematta. Valkoinen kynä olikin huomattavasti mustaa paksumpi, joten samaan pikkutöherrykseen ei ollut mahdollisuuksia.

Karhu ja orava

Seuraavana listalla olisi joukkoon kolmas, joko hirvi tai kettu. Pystykuva olisi noiden kaveriksi kiva, joten todennäköisempi vaihtoehto on hirvi.

Niin luminen ja huurteinen masto, ettei näe edes läpi.

Kuusia raskaassa lumitaakassa.

Sen lisäksi ollaan pojan kanssa rampattu pitkin kylää lenkeillä, ja vähitellen housuissa alkaa tuntua väljyyttä, jessss! (Vaikka tehokkuus on edelleen aika matalaa tasoa, kun on aikaa pysähtyä katselemaan puiden huojumista, hömötinttiä, punatulkkua, lumista mastoa, oravan käpyjätteitä, mielenkiintoisia jälkiä...)

Näiden saavutusten lisäksi olen saanut vihdoin tehtyä Jennille lupaamani palveluksen, olen saanut joulun pois nurkista (juurikin tällä hetkellä harakat avustavat siinä hommassa nokkimalla pihalla piparkakkutaloa poskiinsa), olen vaihtanut ruokavalioni onnistuneesti maidottomaksi, olen nähnyt ystäviä, katsonut välillä peiliinkin... eli toisin sanoen olen ollut aika nohevana ja tolokkuna!

Loppuun vielä tekin saatte ihastella lumisten kuusien huojumista. Ja ennen kuin joku soittaa minulle valkotakkiset miehet, haluan muistuttaa, että olen suuri luontodokumenttien fani, joten puiden huojumisen tarkkailu ja ihastelu johtuu ihan vain siitä. Korkeintaan voi huolestua siitä, että olen vihdoin saanut pitkään roikkuneita asioita tehdyksi.

Ilveskarhutaiteilu

Löysin eilen netistä ihanan julisteen, jonka melkein tilasin. Sitten ajattelin, että enpä vielä tilaakaan, vaan otan kuvasta inspiraatiota omaan piirrokseen. Haluaisin nimittäin sisustaa pojan huonetta kaiken maailman eläimillä. Ja niin kuin minulla usein tällaisten hommien kanssa käy, niin minä tehhä hurruutan sen suurempia ajattelematta tahi suunnittelematta.

Otan paperia ja kynän. Pah, tässä ei mitään luonnosteluja tarvita, suoraan paperille vaan mustalla kynällä.

Ja niin karhun suu menee vähän pilalle ja koko elukka muistuttaa hieman ilvestä.

Ryhdyn vähän koristelemaan. Paperiin tulee suttua.

Koristelen lisää. Lisäilen marjoja, murkkuja, aaltoja, lintuja ja havuja. Lisäilen myös vahingossa suttua paperiin.

Koristelen lisää. Tulee tähtitaivasta ja lumihiutaleita. Sitten koristelen lisää, eikä suun outoutta edes enää huomaa.

Tadaa! Karhupiirros kehyksissä. 

Leikkaan paperin suurin piirtein sopivaksi kehyksiin (jotka osoittautuvat vinoiksi). Mittaamattomuus kostautuu: karhu tulee liikaa oikeaan reunaan. 

Onpahan ainakin ite tehyn näköinen.  (Myös kehys, vaikka se on kyllä ihan ostettu.)

Seuraavaksi kokeilen ehkä oravaa.

Lenkillä

Meiän koti sieltä pilkistää

Aah. Talvinen maisema on vaan niin kaunis! Me asutaan aika korkealla, joten usein meidän kylillä on enemmän lunta kuin lähiympäristössä. Nytkin puut on ihan "boldattuja". On niin ihanaa kuljeskella kylillä vaunuja työnnellen.

Tässä vaiheessa mielessä liikkuu myös se, että voisi alkaa taasen kunnolla liikkumaan. Niin kuin vähän urheilemaan. Kuljeskelun voisi vähitellen vaihtaa kunnon lenkkeihin.

Noihin kun potkaisisi, niin saisi kyllä niskaan lunta!

Koti ja kuu

Ulkoilma piristää kummasti päivää, niin ettei tarvitse edes ottaa päikkäreitä. Ja kun poikakin nukkuu vaunuissa, on lenkit nyt sitä kaipaamaani omaa aikaa. Pitää vaan nyt toivoa, ettei tulisi hurjia pakkasia. Viime vuonna näihin aikoihin pakkanen puraisi poikki lenkki-intoni.

Kuten näistä kuvista voi päätellä, lenkit eivät ole vielä kovin tehokkaita. Mutta olenpa ottanut muutaman juoksuaskeleen vaunuja työnnellessänikin. Vähän sillä tavalla kokeilumielessä, että jaksaisko sitä vetäistä pian koko kiekan juoksemalla...

Erään mammakaverin kanssa oli puhetta, että tässä vaiheessa kannattaa käydä "intervallilenkeillä". Katsos, ei tarvitse sanoa ääneen, ettei vielä jaksa koko matkaa. Näppärää!

Voisin tässä tunnustautua myös intervallisiivoojaksi - ei sitä kaikkea jaksa kerralla tehdä.

Ihmeitä tapahtuu

Vähitellen lista tekemättömistä töistä vähenee: KIITOSKORTIT ON TILATTU! Ja aikaahan meni kaksi vuotta ja kuukausi sekä päälle vielä viikko ja yksi päivä. Parempi myöhään...

Tästä  talvisesta hääkuvasta näkee sen, että avioparit alkavat kyllä muistuttaa toisiaan :D

Perintö

Pitihän se arvata. Jääköön kiistanalaiseksi, kummalta poika on perinyt nenänsä, korvansa tahi malttamattoman luonteensa. Yksi asia on varma: punoituksen ja kutinan ihollaan hän on (raukka) perinyt minulta.

Tämä kuva ei liity tekstiin mitenkään, mutta teinpä
yksi ilta lumilyhtyjä (kun olisi pitänyt tehdä lumitöitä).

Muistan omasta lapsuudestani rasvailut, kuinka "lokki kakki", eli voidetta tippui yllätyksellisesti; kuinka saunan lauteilla istuttiin hunajaisena (ja ihan pakko oli lipaista käsiä, vaikka äiti sanoikin, ettei sitä saunahunajaa saa syödä); miten naama oli täynnä kummitusvoidetta (nähtävästi sinkkivoide, joka jäi ihon pintaan valkoisena) ja miten taivaallista oli joskus raapia sydämensä kyllyydestä.

Muistan kortisonin (sisäisesti ja ulkoisesti), jojobaöljyn, emuöljyn, apobasen ja muut perusvoiteet, elidelin, a-cremen, rasvahapot, maitohappobakteerit, antihistamiinit, valohoidot... Sen, että pitää välttää pesemistä ja sitten pitääkin peseytyä usein.

Tästä perinnöstä ei puhuta samalla tavalla kuin useimmista geeniperimän hedelmistä. Ei kukaan tule sanomaan, että "sinullapa on äitisi ihottuma ihan selvästi" tai "voi miten suloinen pikkuinen kuiva läikkä sulla on tuossa poskessa!" (Toisaalta myös jos korvat ja nenä ovat ihan selvästi postimiehen, niin ei siitäkään puhuta, ainakaan suoraan.)

Katsotaan, millainen taistelu tästä tulee. Kortisonilokki kakkii jo.

Saamaton elämysäiti

Hullua. Muutaman päivän päästä olen ollut neljä kuukautta äitiyslomalla. NELJÄ KUUKAUTTA! Ja mitä olen saanut aikaiseksi? No yhden vauvan, mutta sen lisäksi en kyllä hirvittävästi mitään.

Minulla oli sellainen harhakuvitelma, että tässä vaiheessa olisin vähintään siivonnut kodin laipiota myöten, kirjoittanut pari romaania, leiponut ja kokannut sydämen kyllyydestä, neulonut ja virkannut pojalle vaikka minkälaisia räpellyksiä, askarrellut, taiteillut, soittanut kitaraa ja pianoa päivät pitkät... Mutta ei missään tapauksessa.

Ehkä minun on tässä vaiheessa elämääni pakko hyväksyä se, että minä olen aika saamaton. Puolustuksekseni haluan mainita, että poikamme on aika vaativa tapaus siinä mielessä, että päivällä pitkiä unipätkiä on harvoin. Itsekseen hän ei paljoa viihdy - tosin nyt televisiossa pyörineet Ville Haapasalon matkailuohjelmat ovat pojan mieleen. Niin että Ville hei, sulla on kymmenviikkoinen ihailija! (Ihan sipisipipuheena voisin kertoa myös, että yksi aamu poika tillotti Runotyttöä, mutta hän ei varmaan halua siitä tällä tavalla julkisesti puhuttavan).

Mutta olen löytänyt itsestäni elämysäidin pullantuoksuisen mamman sijaan. Se ei ole yhtään outoa, sillä oma äitini on vähän samanlainen. Poika on ollut jo monessa mukana. Kuten aiemmin olen maininnut, niin lähiajalta ei juhlia ole puuttunut. Sen lisäksi poikamme on jo mm. :

käynyt intialaisessa syömässä (paidan alla tissiä), nähnyt joulupukin shoppailureissulla ja

käynyt elokuvissa!

Eilen nimittäin porhalsimme ensimmäistä kertaa Vauvabioon kaupunkiin, sillä genrenä sattui olemaan tätä äippää SUURESTI kiinnostava luontodokumentti. Metsän tarina oli siis ohjelmassa. Poika katsoi elokuvan miltei kokonaan yhtä varikkokäyntiä ja tankkausta lukuunottamatta. Äiti ylpeänä selosti kymmenviikkoiselle vauvalleen kaikkien mahdollisten tunnistamiensa luontokappaleiden nimet. Erittäin kypsyneesti myös mainitsin aina, kun joku niistä kakkasi.

Ehkä minusta tulee sellainen äiti, joka saattaa skipata lakanoiden viikkaamisen, ja tehdäkin niistä majan. Ehkä tämän mamman pullat löytyvätkin vaikkapa Muumimaailman tai Angry Birds -puiston kahvilasta. Ja luontodokumenttiin viitaten suurimmat herkut napsitaan tietysti takapihan metsästä suoraan. Semmoinen ehkä vähän saamaton äiti, joka unohtaa kirjoittaa allekirjoituksen kokeisiin ja todistukseen.

Niin ja nyt äitiyslomalla pitää olla äiti, minä olen näköjään tällainen.