sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Ovikulttuuria muuttamassa & blogin ensimmäinen äänestys

Katsopa tarkemmin ympärillesi, kun seuraavan kerran olet kävelyllä keskellä omakotialuetta. Tiiraa ihmisten pihoihin ja katso kunnolla taloa. Talot saattavat olla joltain osin hyvinkin näyttäviä, mutta usein joku asia on unohdettu. Nimittäin ovi.

Ennen olimme tylsiä.
Suomessa ovet ovat kertakaikkisen tylsiä. Liian usein talon väkeä ja vieraita vastaanottaa valkoinen ovi ristikkoikkunalla. Juuri niinkuin meilläkin (ennen).

Eteisrempan yhteydessä päätin toteuttaa unelmani. Edellisestä tekstistä huolimatta uskallamme siis juuri ja juuri remontoida. Minä olen pitkään halunnut persoonallisen oven englantilaiseen tyyliin: vaikka talo olisi norsun läjän värinen, voi ovi olla vaikka kirkkaan punainen tai laivaston sininen. Ehkä jopa kiiltelevä musta.

Nyt meillä on sininen ovi pyöreällä ikkunalla. Jos siitä ei tule hyvä mieli, niin eteisen tapetti viimeistään saa olon aurinkoisemmaksi. Mielestäni ovemme kuvastaa nyt paljon paremmin meitä. Meillä on mielikuvitusta, meillä on kivaa, meillä on oma koti, joka on erilainen kuin naapurin talo. Me muutamme suomalaista ovikulttuuria! Tosin se on aika vaikeaa, kun asuu noin 500 asukkaan kylässä päättyvän tien varrella.

Mutta pitäisikö ulkoasulle tehdä muutakin? Alla pari hahmotelmaa mahdollisista muutoksista ja myös talomme nykyinen ulkoasu. Mikä näyttää parhaimmalta? Kommentoi, saatat vaikuttaa!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...