Ensimmäinen (?) äitienpäivä

Kohta saan virallisesti viettää ensimmäistä kertaa äitienpäivää äitinä. Paras lahja olisi, että poika osaisi sanoa "äiti", mutta siihen menee todennäköisesti vielä hetki. Huomenna poika on puoli vuotta, ja hän osaa ryömiä, pyöriä, istua syöttötuolissa, ottaa vauhtia sitterissä, osoittaa omaa tahtoa (esim. kirkua, jos ottaa pois mieleisen jutun, kuten kaukosäätimen, kirjekuoren, muovipussin, imurin...), purra kahdella hampaallaan, sukeltaa, läiskyttää vettä, rapsuttaa, nauraa ääneen, äännellä mm. "väy-väy-väy", soittaa kitaraa ja pianoa, nojata päänsä käteen, tarttua esineisiin, vaihdella niitä kädestä toiseen ja laittaa suuhun, paukuttaa niillä pöytää sekä uusimpana ihan selvästi tahalleen tiputtaa.

Pikkuinen tonttunen ja joulupukki

Hän ei osaa nukkua koko yötä heräämättä tai syömättä, ei osaa syödä tuttipullosta eikä oikein nokkamukistakaan, eikä osaa myöskään pyöräillä, vaikka pyöräilykypärä jo odottaa kaapissa sinkuttajaa.

Kahtena viimeisenä äitienpäivänä olen ollut raskaana. Toisella kertaa hyvin onnellisesti ja vähän jo paksusti, ensimmäisellä kerralla ehkä karmeimmalla tavalla, mitä voi: tietäen, että kohdussa elämä on jo lakannut. Äitienpäivä on minulle nykyään muistutus siitä, miten vaikeaa on tulla ihan oikeaksi äidiksi ihan oikealle elävälle lapselle. Ja nyt myös tiedän, miten ihanaa se loppujen lopuksi on. Tulevina äitienpäivinä tulen varmaan entistä paremmin huomaamaan, miten vaikeaa äitiys on. Viime viikon ryömimisinnovaation jälkeen talossa on alkanut kuulua ensimmäisiä kertoja ihan oikeasti "Ei".

Niin - vaikka äitienpäivä ei ole minulle pelkkää iloa, on pakko myöntää, että suurillakin takaiskuilla voi olla hyviä vaikutuksia. Vuoden työkokemus on yksi niistä, MUTTA kaikista suurin on se, että meillä on JUURI TÄMÄ poika. Minä saan olla äiti ihanalle pippuriselle pallerolle, joka potki mahani helläksi, joka kirkui ja huusi, paskoi ja puklasi tiensä meidän sydämiimme heti ensimmäisistä päivistä alkaen.

"Äiti, sää oot niin NOLO!!"

Poeka <3

Arjen ihanuutta

Huonot unet - väsymys - paremmat unet - reissu - hammas - synttärit - ARKI!

Siinäpä viimeiset pari kuukautta nopeasti kelattuna. Nyt se on taas koittanut (hetkeksi), ihana tasaisen junnaava arki. Ja tuossa lauseessa ei ole mitään ironista, vaan se on Täyttä Totta. Välillä on aivan autuaallisen ihanaa taas syödä tiettyyn aikaan, juoda kahvit tiettyyn aikaan, lähteä vaunuilemaan, nukkua päikkärit ja järjestellä kotia. Käydä hakemassa postit Aino-tossuissa, viedä roskat, pitää ruoka-puklu-hammastahna-läikkäisiä kotihousuja, surautella pakastimen viimeisiä marjoja kaiken maailman smoothieiksi (sana, jota inhoan, käytän tästedes tuon kammotuksen tilalla sanaa... pehmykkä) ja surffailla netissä. Siis miten ihanaa onkaan selailla kaiken maailman sivustoja taas, kun joku tyhmä Elämä ja Oikea Tekeminen on harrastustani haitannut.

Arjen kiemuroissakin on nimittäin ytyä ja jännittävyyttä, tällä viikolla olen esimerkiksi kohdannut Vihamielisen Sosekeiton, joka pyrki pulpahtelullaan sokeuttamaan silmäni. Sitten eräs uusi valokuvakehys päätti tippua sormeni päälle, ja rikkoutunut lasi nappasi sormestani palasen. Sen lisäksi olemme ihmetelleet pojan kanssa kotihämähäkkiä, jonka nimesimme Kerkoksi. Kerkko ei jaksanut seuraamme, vaan on nyttemmin pysynyt piilossa. Sen sijaan eilen löysin kodinhoitohuoneesta vyöihrakuoriaisen, joka ei aiheuttanut yhtä innokasta seuraamista, vaan nopean kiinnioton ja huoneistosta poistamisen.

Noh, tästä arjesta ei voi nauttia kovinkaan pitkään, sillä jo parin viikon päästä taas juhlitaan, sitten taas reissataan. Ja Kelakin ilmoitti kirjeessään, että vanhempainvapaata on jäljellä enää noin kolme kuukautta. KOLME KUUKAUTTA?!? Hullua, kertakaikkisen hullua, sanon minä.

Nyt nauttimaan viikonlopusta. Jospa armas mieheni illalla laittaisi pojan mentyä nukkumaan minulle denaturoitumaan viiniä - kuten hän viime viikolla auliisti ja romanttisesti ilmaisi tehneensä.