Maalaismarkkinoilla

Tänään oli kiva työpäivä. Itse asiassa eilenkin oli kiva työpäivä ja sitä edellisenä päivänä... mutta siis tänään oli ERITYISEN kiva työpäivä. Ihmeellisesti työpäivät tuntuvat erityisen kivoilta nyt, kun ne pian (alle viikon päästä) loppuvat. Noh, siis suurin syy tähän kivuuteen oli se, että vietimme opiskelijoiden kanssa tunnit Seppälän maalaismarkkinoilla. Ja minä niin tykkään lehmistä.

Poni, jonka selkään minun olisi opiskelijoiden mielestä pitänyt hypätä. Ponin onneksi raskauden aikana ei suositella ratsastusta.

Opiskelijat eivät ihan välttämättä olleet aivan yhtä innostuneita päivästä kuin minä, mutta me mentiin silti. Minä perustelin heille maalaismarkkinoita vierailukohteena sanomalla: "Opetussuunnitelmassa on ihan varmasti jossain paikassa sanottu, että jos raskaana oleva opettaja haluaa mennä katsomaan lehmiä, niin näin pitää tehdä." Ja niin kaikki noin 17-vuotiaat nuoret suostuivat lähtemään markkinoille (ja tämä ei ole ironisesti sanottu, vaan ihan totta, nimenomaan tuon perustelun jälkeen kaikki lähtivät retkellemme mukisematta; kohteliaita nuo nykynuoret ainakin meitä mahakkaita kohtaan). Opiskelijoiden tehtävä oli kuvata ja minä ajattelin nauttia tunnelmasta.

Maalaismarkkinoita on järjestetty täällä niin kauan kuin muistan. Tapahtumapaikkana on siis ammattikoulun luonnonvara-alan tilat ja ympäristö, mutta mukana on myös myyjiä vaikka mistä. En oikein tällä kertaa pystynyt paneutumaan muihin myyntituotteisiin kuin kahviin ja munkkiin, sillä Jenni sinäkinhän tiedät, että kahvit ennen kaikkea. Sitten olikin jo hurahtanut semmoinen tovi, että suhteellisen suurella tapahtuma-alueella ei tämmöinen lyllertäjä vaan ehtinyt. Ja sisätiloissa oli niin paljon väkeä, että ympärilleen katsomisen sijaan piti varjella mahaa. Ja vastailla puhelimeen, kun opiskelijoilla oli mennyt sormi suuhun tekniikan kanssa, joten välillä piti ihan oikeasti myös jopa opettaa.

Puutarhan kahvio

Kuitenkin kahvien ja puheluiden jälkeen minun piti nähdä ne lehmät. Navetan ovella oli kyltti, että sinne järjestettäisiin ohjattuja kierroksia vain tiettyihin aikoihin, enkä minä siihen ehtinyt. Kuitenkin opiskelijat kertoivat, että jossain oli nähty ainakin karvaisia sikoja. Suuntaopastuksen jälkeen opettajattaren unelma toteutui: hän näki lehmiä!

Ja heppoja!

Ja hanhia!

Ja lapsia!

Ja myös kanoja, karvaisia sikoja, koiria ja poron!

Valitettavasti opiskelijoilla ei ollut niin hyvä tuuri aikomustensa kanssa, sillä he olisivat halunneet haastatella eläimiä, mutta aitausten lähelle ei päässyt (niin ja siis lapset eivät olleet missään aitauksessa, heidän annettiin liikkua alueella ihan vapaasti).

Onkos Jenni teilläpäin siellä ollut mitään kaupunkilaismarkkinoita?

Siksi!

Meidän blogi on vuorovaikutteinen. Se tarkoittaa sitä, että Miia kirjoittaa jotain ja Jenni vastaa. Tai Jenni kirjoittaa ja Miia vastaa. Sitten voidaankin siirtyä eteenpäin. Tässä siis hyvin pitkään pohtimani vastaukset Miian kysymyksiin:

Miksi joskus siivotessa tuntuu, että sotkeekin enemmän? Koska järjestys se on epäjärjestyskin.
Miksi ylipäätänsä pitää siivota? Jotta voit valittaa miehelle, kun jouduit taas kerran tekemään kaiken itse. Ja jos mies sattuisi siivoamaan sinun kanssa, niin se tekisi sen ihan väärin. Ja taas saisit valittaa.
Miksi on olemassa pölyä ja mistä se tulee? En kyllä tiedä. Se on ihan hölmöä koko pöly muutenkin.
Miksi ihminen säilöö kaikkia ihmeellisiä asioita? Koska niitä tarvitsee joku päivä!

Miksi vauvoilla ei voisi olla turkki, jotta ei tarvitsisi vaatteita? Koska karvaiset vauvat ei ole kauhean söpöjä.
Miksi vauvoilla pitää heti lähtökohtaisesti olla hirveästi kaikkea (esim. meillä leikkimökki ja junarata)? Kuka voisi tulla toimeen ilman leikkimökkiä tai junarataa?
Miksi vauvojen vaatteet pitää pestä ennen käyttöä? Häh? Pitääkö?
Miksi vauvojen mukana ei tule vaatekaappia? Hmm. Kun olet käynyt siellä synnärillä, niin palataan asiaan.

Miksi välillä ei saa mitään aikaiseksi? Pitäähän facebookkiinkin saada päivityksiä tehtyä.
Miksi aika vain häviää? Tätäkään en tiedä. Aikakin on välillä ihan tyhmää.
Miksi kaikkea ei voi aina muistaa? Yleensä onneksi muistaa kuitenkin tärkeimmät asiat. Niin kuin esimerkiksi nukkua ja syödä (suklaata).
Miksi "sitten kun..." ei tulekaan koskaan (esim. sitten kun minulla on ensimmäinen kesäloma, pistän etupihan kukkapenkin kuntoon)? Koska ensimmäisellä kesälomalla pitää laiskotella. Ja toisella. Ja kolmannella. Oikeastaan kaikki kesälomat pitäisi pyhittää laiskottelulle.

Miksi miehet ja lapset ovat niin samanlaisia? Tätä minäkin olen koittanut miettiä ja olen tullut mietinnästä vain vihaiseksi.

Miksi mieheni hymyili erityisen leveästi äsken tullessaan kaupungista? Hän oli iloinen, koska näki sinut.

Miksi minä siivoan, pesen vauvan vaatteita ja murehdin kukkapenkkiä, mutta mieheni ei? Katso toiseksi ylin vastaus.

MIKSI MEILLÄ ON AIVAN UUSI PLAYSTATION??? JOTTA ME VOIDAAN SOITELLA KESKENÄMME!

Mammamafia

Pari viikkoa sitten tajusin viimeistään, että olen jo osa uutta yhteisöä. Kaupan kassa olikin tuttu neuvolan valmennuksista, ja ostosten maksamisen yhteydessä kävimme pikaisen keskustelun mahoista ja kaikesta. Keskustelu alkoi salaperäisesti:
"Hei saanko kysyä, olitko sinä...?"
"Joo kyllä!"
Olen osa jotain salaperäistä mammamafiaa.

Muitakin merkkejä on havaittavissa. Kaikki lähipiirin synnyttäneet ovat varustaneet minua asiaankuuluvin varustein ja uniformuin. Olen itse ostanut yhdet äitiyshousut, kaikki muut on saatu lahjaksi ainakin kolmelta eri äidiltä. On myös paitoja, mekkoja ja vaikka mitä, jotka pian joko palautuvat omistajilleen, tai vaihtoehtoisesti minä saan siirtyä mammamafiassa astetta korkeammalle tasolle: lahjoitan niitä seuraavalle untuvikkomammalle.

Myös tulevan lapsemme vaatetus on vahvasti mammamafian ansiota. Uusien pikkuvaatteiden lisäksi pusseissa, kasseissa, laatikoissa ja kaapeissa on käytettyjä vaatteita, joita minulle on auliisti annettu ja jopa kotiin kannettu (kiitos kaunis vielä kerran!!). Uudelle tasolle vaatetusasiassa pääsin ihan vasta, kun Facebookin tapahtumat-kutsuihin ilmestyi pyyntöjä lastenvaateiltoihin.

Nyt pohdin menemistä tulokkaan kanssa perhekerhoon talvella, oikeaan mafiakokoontumiseen, jossa voisi jutustella muiden äitien kanssa, vaihtaa vinkkejä, punoa suunnitelmia... Katsotaan vaan, niin ensimmäisellä kerralla minulle tehdään joku tulikaste, haasteina voisi olla esimerkiksi roiskeeton vaipanvaihto, itkuton vaatteiden pukeminen sekä tarkkuusmaitoruikkaus.

Jään innolla odottamaan tulevaa.

Lapsuuteni maisema

Kolmas tehtävä olikin aika haastava siinä mielessä, että lapsuudessani muutimme perheemme kanssa varmasti ainakin viisi kertaa. Asuimme rivitalossa, mummuloissa ja kerran kerrostalossakin, kunnes viidennen luokan tietämillä vahempani rakensivat talon. Kaikki nämä muutot tapahtuivat yhden kaupungin sisällä.

Mutta mikäs olisi sitten se minun lapsuuden maisemani? No mummolat, tasapuolisesti.

Mummolan takapihan metsä

Mitäs sinä näet kuvassa? No minäpä näen kotisleikin keittiön, peikkojen polun, kiviröykkiön (jonka alla asuu mörkö), prinsessalinnan (jossa prinsessa ja superman menivät naimisiin) ja vaikka mitä muuta. Keväällä metsä on täynnä metsätähtiä, sitten kohta metsäkurjenpovia ja näihin aikoihin siellä voi kävellä ja napsia vattuja.

Toisesta mummulasta minulla ei ole tähän hätään kuvaa, mutta siellä maisemassa on pelto (joka välillä haisee), pellon vieressä oleva hiekkakenttä (jossa ukki järjesti tasahyppykilpailuja) ja peltojen reunalla kuusiaidan vierusta kulkeva niittytie. 

Ja mummuista vielä: jos minulla soi puhelin, on melkein varmaa, että sieltä soittaa jompikumpi mummu. Ja sitten me saatetaan puhua vaikka puoli tuntia. Eilen itse asiassa kävin kummankin luona. Mummut on tosi jees!

5/10

Kuvaa synkin salaisuutesi.

Unelma-ammattini

Alkuun kaksi pahoittelua. Ensimmäinen on se, että anteeksi kun en ole kirjoittanut hetkeen. On vähän kiirus. Toivottavasti kuitenkin te venäläiset, saksalaiset,  yhdysvaltalaiset, italialaiset, isobritannialaiset, ranskalaiset, etelä-korealaiset ja suomalaiset lukijamme palaatte kuitenkin vielä lukemaan meitä. Toinen on se, että anteeksi (Miia), sovimme, että tästä ei tule mitään Kotiopettajattaren romaania, mutta nyt ei pyöri päässä mikään muu kuin koulu, joten kirjoitin aiheesta.

Innokas ja uusia ideoita puhkuva Opettaja avaa luokkansa oven ensimmäistä kertaa uuden lukuvuoden kunniaksi. Pikkuoppilaat ryntäävät reippaina luokkaan, onhan pitkä kesäloma tehnyt tehtävänsä. Pikkuoppilaiden mielestä on mukavaa nähdä uusi Opettaja ja he kyselevät Opettajan kesästä, perheestä ja kotipaikasta. Opettaja vastailee mielellään ja kyselee samaa pikkuoppilailta. Ensimmäinen päivä sujuu iloisissa merkeissä ja kello soi viimeisen tunnin päätteeksi jo ennen kuin kukaan ehtii huomaamaan.

Ensimmäisen viikon aikana Opettaja jakaa pikkuoppilaille kirjat, Opettajan ei joudu kertaakaan korottamaan ääntään ja Opettaja pääsee kotiin aina viimeisen oppitunnin päätteeksi. Kotiin päästyään Opettaja makoilee sohvalla, jalat tietysti nostettuina kohti kattoa. Opettajan ahkera ja aina yhtä tarmokas Mies kantaa karkkia ja herkkuja sohvalle, välillä jopa lasillisen punaviiniä, ja Opettajan suloinen ja aina yhtä aurinkoinen Poika juttelee ja hymyilee lattialla, kerää itse lelunsa lelukoppaan eikä kiukuttele lainkaan, vaikka taas uusia hampaita on tulossa.

Perjantaina Opettaja huokaisee ja pääsee viettämään puolenpäivän aikaan ansaittua viikonloppua. Illalla Opettaja kertoo miehelleen: ”Rakas, olen valinnut oikean ammatin.”

Eiku?

Valmiiksi stressaantunut ja edellisenä iltana liian pitkään valvonut opettaja avaa luokkansa oven ensimmäistä kertaa uuden lukuvuoden kunniaksi. Opettaja haluaisi pitää ovea vielä hetken kiinni, jotta ehtisi tekemään viime hetken muutokset suunnitelmiin, mutta oppilaat keksivät kolttosiaan käytävällä. Oppilaat kuuntelevat opettajan esittäytymistä ja haluavat kertoa oman vastineensa - yhteen ääneen tietysti. Ensimmäinen päivä sujuu sekasorrossa ja kellon soidessa viimeisen tunnin päätteeksi opettaja huokaisee helpotuksesta.

Ensimmäisen viikon aikana opettaja ei ehdi jakamaan kaikkia kirjoja, eikä työrauhasta ole aina tietoakaan. Oppituntien päätteeksi opettaja kuulee, että on jos minkälaista suunnittelupalaveria ja projektia, ja palavereissa ja projekteissa opettaja toteaa, että lukuvuosisuunnitelma menee tältäkin osin uusiksi. Työpäivät ovat kaksitoistatuntisia, kun luokkakin pitäisi saada järjestettyä sekä puuttuvat kirjat ja materiaalit tilattua..

Opettajan yhtä kiireinen ja vähän ärtyisä Mies yrittää auttaa opettajaa kotona, mutta ei kykene kaikkeen. Opettajan kiukkuinen, mutta ihana, Poika vaatii huomiota, kun päivät menevät vieraan hoidossa.

Perjantaina opettaja huokaisee ja toteaa, että viikonloppu sujuu lukuvuosisuunnitelmia tehdessä. Illalla opettaja kertoo miehelleen: ”Rakas…”. Ja nukahtaa kesken lauseen. Flunssakin näyttää iskevän.

Ai niin. Ja ekalla viikolla teetin sen pakollisen Kesälomani-aineen kirjoitusvihkoon. Sen mistä kirjoitin graduuni, että ei näin. Kauanpa pysyi muistissa.

Rrrromanttinen tehtävä kaksi

Kuten viimeksi vastauksessani lupasin, tulette näkemään ah niin romanttisen paikan, jossa tapasimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran. Ja tässä se tulee, tadaa: 

Huoltoasema, josta kaikki alkoi

Vaikka pyysit vain kuvaa paikasta, saat myös rakkaustarinan. Oli kesä 2003, elettiin toukokuun viimeisiä päiviä. Ensimmäinen vuosi lukiosta oli takana, koulu oli ihan vasta loppunut. Minä ja hyvä ystäväni olimme päässeet THE kesätyöhön - nimittäin jäätelönmyyjiksi Shellin pihalla olevaan koppiin. Pari ensimmäistä työpäivää teimme yhdessä, jotta rutiinit tulisivat tutuiksi.

Olisikohan se ollut ensimmäinen tai toinen työpäivä, kun Shellin pihaan kurvasi viininpunainen seiskanelikymppi Volvo, jonka kyydissä oli muutama parikymppinen häiskä. He tulivat autosta ulos ja jäivät pihalle norkoilemaan. Yksi niistä, se joka oli kuskina, nojasi autoon kädet puuskassa. Sillä oli vaalea tukka, joka oli edestä pystyssä ja pyöreähköt silmälasit. Jalassa sillä oli verkkarit. Se oli pitkä. Se tyyppi jäi minun mieleeni. Minulla ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä, ketä muita kyydissä oli, vaikka heidätkin varmaan nykyään tuntisin. Jostain kumman syystä vain se yksi jäi mieleen heti ensimmäisellä kerralla, kun hänet näin.

Muutamaa päivää myöhemmin se tuli ostamaan jäätelöä. Jäätelöiden ohessa piti sinä kesänä jakaa arpoja, joista kolme pingviiniä löytämällä saisi ilmaisen jäätelön. Totta kai annoin arvan sillekin, tosin sanoin, että ei niistä ikinä mitään voita. No sepä voittikin! Siitä se alkoi, jäätelökioskilla ramppaaminen. Minä opin tunnistamaan seiskanelikympin äänestä, jotta ei edes tarvinnut vilkuilla parkkipaikalle, tuliko juuri se auto pihaan. No välillä autolla tulikin sen tyypin isä, ja pettymys oli suuri.

Muutamaa jäätelöä myöhemmin sain sen numeron. Sitten uskaltauduin soittamaankin. Ja se pyysi minut käymään kotikylillään. Lähdin pyörälläni sinkuttamaan. Noh, sitten tapahtui tämä hirviselkkaus, josta kerroin jo ensimmäisessä postauksessani. Ja sitten meistä tuli virallisesti pari.

Ja nyt on käynnissä kymmenes vuosi yhteiseloa.

Ah, mitä muistoja!

Neljäs tehtävä...

... jonka tein toisena.

Kello on nyt noin vartin yli kahdeksan. Hilpaisin juuri pihalta sisälle. Kesä päätti tulla tänne elokuussa samaan aikaan, kun koululaisten pitää mennä takaisin luokkiin istumaan.

Aurinko talon nurkan takaa kello 20.10

Pihalla on vielä kivan lämmin tähän aikaan. Voisi kuvitella, että olisi vielä vaikka heinäkuu. Koivut tosin ovat jo selvästi vähän luovuttaneet - lehdissä on aika paljon keltaista.

Leikkimökki kello 20.10

Minä olen nukkunut tänään kahdet päiväunet, joten todennäköisesti voisin ottaa kuvia vaikka myöhään yöhön. Joskohan jaksaisin käväistä nappaamassa kuvan myös paikasta, josta ukkelini löysin... On muuten oikein romanttinen miljöö (tai sitten ei). 

Kotitehtävistä

Hei Jenni! Iiik, mulla on oollut hirveä kiire töihin palaamisen ja kaverin polttareiden kanssa, mää rupean palauttelemaan tehtäviä ihan juuri!

4/10

4/10:

Ota kuva kello 20.10.

3/10

3/10:

Kuvaa lapsuutesi kotimaisema.

2/10

2/10:

Kuvaa paikka, jossa tapasit miehesi ensimmäisen kerran.

Ensimmäinen tehtävä

Pöllöt

Ihanaa päästä tekemään kotitehtäviä!

Kuten aiemmin olen jo todennut, tuleva vauva-arki on tuonut asuntoomme kaiken maailman nyssyköitä ja pussukoita, joille pitäisi ruveta löytämään paikkaa. Siksi onkin hyvä, että tehtävänanto sallii vaikkapa vain yhden nurkan näyttämisen. Tai yhden esineen, jos tilanne olisi aivan toivoton.

Siispä kuvasin pöllöt. Tämäkin voisi olla vaikka lastenhuoneesta, mutta oikeasti se on meidän olkkarista, kuten alla näkyy.

Pöllöt Singerin yllä (kuulostaa muuten kauhuleffan nimeltä)

Minun mielestä on ihanaa, että koti ei ole aivan ryppyotsainen, vaan seinällä saa olla vaikkapa lintusia. Tai vaikkapa ketsuppia, No ehkä sitä ei tarvitsisi olla ainakaan hirveästi. Pöllö-sisustustarra oli ensimmäisiä hankintoja kotiimme vuosi sitten. Hurjaa muuten, että pihalla on jo noin synkkää ja pimeää!

Ja jos oikein syvällisesti ajatellaan, niin ihanimmat asiat meidän kodissa on tietty sen muut asukkaat: mies ja maha.

1/10

Miia! Kiitokseksi pienimuotoisesta (uusi)kotitehtävästä keksin sinullekin oman. Mutta tämäpäs ei olekaan yhtä helppo ja nopeasti suoritettava, vaan tämä haaste sisältää kymmenen valokuvatehtävää, yksi tehtävä päivässä -periaatteella. Muutoin toteutus on vapaa :) Toivottavasti löydät aikaa tehtävien suorittamiseen!


Aloitetaanpas siis helpolla ja hieman samankaltaisella tehtävällä kuin omanikin oli.

Tehtävä 1/10:

Kuvaa kotisi kaikkein ihanin asia, esine, paikka tai kohta.

”Oooo Miia, ihana yllätys!”

Ihanaa Miia, kun tulisit leikisti meille kylään. Olisit erittäin tervetullut!

Minä kysyisin ihan ensimmäiseksi, että jätithän pienlentokoneesi kadun varteen parkkipaikoille, meidän pihassa kun ei ole vieraspaikkoja. Tämän olemme jo kuulleet vajaan kahden viikon asumisen aikana ystävälliseltä, punakasvoiselta naapurinsedältä.

Käyhän peremmälle!

Sitten kun sinä olisit tullut sisälle, niin me istuttaisiin keittiön pöydän ääressä ja juotaisiin kahvia pojan mukeista. Poikaa ei haittaisi yhtään, koska poika tietäisi, että äiti ja täti ovat sitä paremmalla tuulella, mitä enemmän ne juovat kahvia. Poika hörppisi vettä nokkamukista ja söisi itse hienosti kurkkua. Kurkku pitäisi kuitenkin ottaa pian pojalta pois, koska poika yrittäisi syödä liian isoja palasia. Kahdella ja puolella hampaalla ei pystyisi vielä tarpeeksi hienontamaan kurkkua.

 

Sitten me ihailisimme maisemia keittiön ikkunasta. Mutta koska maisemat näyttäisivät paremmalta parvekkeelta, menisimme parvekkeelle ihailemaan vastapäisiä taloja. Sinä sanoisit, että onneksi asutte tässä ettekä tuossa vastapäisessä talossa, kun muuten me emme voisi ihailla kauniita rivitaloja. Minä sanoisin että niinpä.

"Ihania rivitaloja!"

Seuraavaksi minä meuhkaisin miehelle, että onko pakko aina pelata ja sitten me mentäisiinkin sinun ja pojan kanssa pihalle. Ensin me leikittäisiin pihalla keinuissa ja hiekkalaatikolla muiden pihan lasten kanssa ja sitten me lähdettäisiin kävelemään. Me ei käveltäisi kovin pitkälle, koska me mentäisiin katsomaan kankaita. Sitä ostaisit teijjän pojalle verhokankaat ja minä lupaisin ommella ne valmiiksi ensi jouluksi. Tai sitä seuraavaksi.

Ihana kauppa!

Sitten kun me mentäisiin takaisin, niin minä kertoisin, mikä ei ole vielä valmista ja mitä minä haluaisin minnekin tehdä. Mies vain murahtelisi ohjain kädessä. Sitten me katsottaisiin hienoja tauluja olohuoneen seinällä ja ihasteltaisiin miehen savitaulua. Ja keittiötä, jossa on kivat kaapinovet. Ja makuuhuoneen harmaata seinää.

Miehen taideteos!

Jennin ja Ikean yhteistyön tulos!

Appiukon ja miehen yhteistyön tulos!

Sitten sinä jo lähtisitkin ja minä jäisin syömään yksin selluliitin näköisiä ja selluluuttia aiheuttavia makroneja. Sitten me nähtäisiin kuitenkin pian uudestaan. Ja silloin me mentäisiin yhdelle maatilalle katsomaan eläimiä pojan kanssa. Se on tässä ihan lähellä.

Miksi?

Tällä viikolla kotonamme vierailivat 2- ja 4-vuotiaat pikkuherrat. Koko talomme täyttyi "Miksi?"-kysymyksistä (tai oikeammin "Mikki?"). Heidän innoittamanaan oma miksi-kysymyskavalkadini:


Miksi joskus siivotessa tuntuu, että sotkeekin enemmän?
Miksi ylipäätänsä pitää siivota?
Miksi on olemassa pölyä ja mistä se tulee?
Miksi ihminen säilöö kaikkia ihmeellisiä asioita?








Miksi vauvoilla ei voisi olla turkki, jotta ei tarvitsisi vaatteita?
Miksi vauvoilla pitää heti lähtökohtaisesti olla hirveästi kaikkea (esim. meillä leikkimökki ja junarata)?
Miksi vauvojen vaatteet pitää pestä ennen käyttöä?
Miksi vauvojen mukana ei tule vaatekaappia?

Miksi välillä ei saa mitään aikaiseksi?
Miksi aika vain häviää?
Miksi kaikkea ei voi aina muistaa?
Miksi "sitten kun..." ei tulekaan koskaan (esim. sitten kun minulla on ensimmäinen kesäloma, pistän etupihan kukkapenkin kuntoon)?

Miksi miehet ja lapset ovat niin samanlaisia?
Miksi mieheni hymyili erityisen leveästi äsken tullessaan kaupungista?
Miksi minä siivoan, pesen vauvan vaatteita ja murehdin kukkapenkkiä, mutta mieheni ei?
MIKSI MEILLÄ ON AIVAN UUSI PLAYSTATION???