Tälle vuosikymmenelle

Tapahtuu puhelinkaupassa. Viimeisillään (ja vähän ylikin) raskaana oleva nainen tulee vaihtamaan liittymäänsä sekä ostamaan uutta puhelinta. Mukana täytyy olla naisen äiti, sillä liittymä on ollut sama vuodesta pottu, josta johtuen nainen on itse edelleen liittymässä vain käyttäjänä, eikä voi tehdä siihen mitään muutoksia ilman äitiä. Ensiksi siis vaihdetaan liittymän omistajaa.

Teipattu Nokia

Sitten ostetaan puhelin, syaanin sininen ÄLYpuhelin. Myyjä pyytää saada nähdä edellistä puhelinta, jotta voisi lähettää vanhasta puhelimesta osoitekirjan uuteen puhelimeen.
"Hmm... missäs tässä on osoitekirja. Nyt minun täytyy sanoa, että en osaa käyttää tätä puhelinta", sanoo myyjä.
"No itseasiassa se osoitekirja onkin siinä ihan sökö, eikä näytä puhelimen soidessa soittajan nimeä, vaan pelkän puhelinnumeron oikeastaan melkein kaikilta", sanoo nainen.

Myyjä ojentaa puhelimen takaisin naiselle kehottaen tätä näyttämään, missä on osoitekirja. Myyjä katsoo vanhaa puhelinta hetken kuvitteelliset kysymysmerkit pään päällä riehuen, kunnes pyytää naista ottamaan puhelimesta sim-kortin ulos. Nainen rupeaa repimään teippejä (pitävät paikallaa näytön lasia ja paria näppäintä) puhelimesta ja kaivaa esiin sim-kortin. Selittäessään myyjälle, että puhelimen kaiutinkin päättää välillä lopettaa toimimisen, nainen huomaa olevansa täysin varma, että oli oikea ratkaisu tulla hankkimaan uutta puhelinta.

Mun Lumia 800

Nyt nainen on käyttänyt ÄLYpuhelintaan noin kuukauden, eikä hän ÄLYä, miksi ei ollut tehnyt tätä ratkaisua aikaisemmin. Mikä mahdollisuuksien kirjo! Yhtäkkiä sitä on yhteydessä kaikkeen missä vain, milloin vain.

Ja kaiken lisäksi hienoa on, että se on niin nätti! Tänään minulla on turkoosi olo, huomenna ehkä oranssi. Ah!

Nimipohdintoja

Jenni Jenni Jenni apuva! Miten te saitte päätettyä pojan nimen? Siis ihan oikeasti, kerrassaan vaikea tehtävä. Ehkä päädytään loppujen lopuksi antamaan joku sellainen nimi, joka ei aiheuta suuria mielikuvia, esimerkiksi tyyliin Antti. Minun mielestä Antti on sellainen nimi, että sen kantaja voi olla ihan millainen tahansa - tumma, vaalea, vanha, nuori, vilkas, rauhallinen... Kalle kuuluu ehkä samaan kategoriaan.

No mutta vielä kuitenkin vähän ei niin turvallisten ja kaikille sopivien nimien pariin. Wikipediasta löytyi luettelo kalenterista poistuneista nimistä. Niissä on paljon Raamatusta ja muista maista lainattuja nimiä, mutta myös hyvin suomalaisia ja muinaissuomalaisia nimiä. Tässäpä muutamia herkkupaloja sieltä (kaikista en kyllä tiedä, että kummalle sukupuolelle ne on tarkoitettu):

• Alku, Anto, Armo, Arpia, Ensi, Kotivalo, Lippu, Oma, Runo, Raikas, Solmu ja Vietti. Hyviä suomen kielen sanoja. Tällä hetkellä pojan vahvaan temperamenttiin viitaten voitaisiin kastaa poika vaikka Oma Ensi Solmuksi. Eli ensimmäinen lapsi, hivenen... solmuinen. Tai Vietti Arpia.
• Arijoutsi, Eenokki, Malkus, Kauppo, Kaipia, Hirvo, Nousia, Okko, Perttuli, Pohto, Sipri, Tiera, Vorna ja Äänis. Kuulostaa vähän suomelta ja vähän nimeltä, mutta silti niin oudolta. Miten olisi Malkus Eenokki? Tai Okko Arijoutsi? Sipri Perttuli? Vorna on vähän kuin Horna, mutta v:llä, eli varmaankin hyvin v:mäinen Horna.
• Kyrö, Jurva, Lappi. Tulee kyllä enemmän mieleen paikanimet kuin etunimet. Jurva Kyrö? Entä jos ottaisi ihan minkä tahansa Suomen paikan, vaikka Kolari Varkaus? 

Terveisiä VR:lle

Ollaan päästy pojan kanssa jo ensimmäistä kertaa junalla kaupunkiin. Ja kuten arvata saattaa, VR saa tässä nyt vihaista palautetta.

Brion Happyt vielä ihan iloisina asemalla...

Elikä siis junamme oli tarkoitus olla asemalla 11.24, ja perillä kaupungissa noin 16 minuuttia myöhemmin. No, ajallaan oli. MUTTA jo aikataulua katsellessa iski epäilys. Junana oli IC 716. Mikä ihmeen IC? Kyllä aina ennen täältä on lähdetty PIKAJUNILLA.

Kuulutukset kaikuivat asemalla, ja laiturille pysähtyi ihan outo ilmestys. Ei ollut sinivalkoisia vaunuja, ehei, vaan valko-punaisia korkeita ja valko-vihreitä vähän matalampia. Ja kun konduktööri tuli vaunusta ulos, hän vain painasi nappia ja HUPS! Ovi oli auki. Mikä se semmoinen junan ovi on, jota ei väkivalloin runnota auki, kysynpähän vain.

No mentiin sitten pojan kanssa ihan konduktööriltä tiedustelemaan, että minnekäs meidän kannattaa lastenvaunujen kanssa mennä. "Tulkaa tänne vain, täällä on vaunulle paikka", sanoi herra konduktööri. Että vaunulle paikka! Siinä kyllä epäilys nousi ihan uusiin mittoihin. Mentiin kuitenkin sinne, minne herra sanoi. Eikä ollut muuten portaita, ihan siihen melkein katutasoon mentiin junaan sisälle, ei nosteltu vaunua montaa metriä ylöspäin, Kyllä minä siinä ajattelin, että kiinni tämä jää johonkin kantoon tässä matkalla, että noinkohan kaupunkiin asti päästään.

Löydettiin pojan kanssa vaunupaikka. Siihen saatiin niin muka näppärästi vaunut ihan äitin simmujen eteen, voi ku ihanaa ja näppärää hellanlettas sentään! Niinhän sitä luulisi. Mutta kyllä pian huomasin, että epäilykseni osuivat oikeaan.

... ja ei niin happyina junassa 

Istuin siinä odotellen, että milloin lähdetään liikkeelle. Istuin ja istuin. Kunnes tajusin, että me ollaan jo liikkeessä! Mitä se semmoinen kyyti on, että sitä ei edes tunne? Ei kuulunut hurinaa ja kolketta, natinaa ja pauketta. Ei tärrännyt, heijannut tai nykinyt. Että on niillä otsaa! Minkä valtakunnan vauvat ne semmoisesta kyydistä tykkää? Ei meidän ainakaan. Sitten minä älysin, että minkä takia sen vaunun saa siihen niin lähelle: jotta sitä pystyy ITSE siitä sitten niin ihanan näppärästi heiluttelemaan.

Että kiitos VR, tuokaa sinivalkoiset vaunut takaisin!

Hei beibi, kuka sä oot?

Aika alkaa käydä vähiin. Kohta täytyy olla Varma. Kohta täytyy Päättää. Kirkonrottaa lainatakseni: "Pojan nimet kirjoissa, kirjan kannet kiinni." NIMI.

Kun poeka pääsi yksiöstään tänne avaraan maailmaan, oli tuoreen isän ensimmäisiä lauseita "No ei se ollut ainakaan Sulo." Poeka tuli niin miehekkään näköisenä kädet nyrkissä, otsa kurtussa, ettei lempeitä nimiä voi enää edes ajatella. Persoonaan tutustuttaessa mielikuva on vahvistunut - tämän pojan päälle ei tallota! Tällä hetkellä nimipäiväkalenterissa on 401 nimeä Wikipedian mukaan. Eli enää 400 mahdollisuutta. Plus sitten tietysti kaikki harvinaisemmat nimet... Apuva. No toissailtana sängyssä päädyimme hyvin nopeasti siihen, että ei pojasta tule ainakaan missään nimessä Kenneth. (Anteeksi nyt vaan kaikki Kenneth-nimiset lukijamme!)

Rupesin kuitenkin pohtimaan nimiasiaa siltä kantilta, että tiedänkö ketään, joka ei näytä nimeltään. Vaikka jotakin julkkista tai tuttua. Yksi tulee mieleen: mummon ja ukin naapurin jo edesmennyt mies. Hänen toinen nimensä oli Raikas, mutta minulle hänestä on jäänyt mieleen vain tupakan poltto. Eli ei kovin raikasta. Mutta tässäkin tapauksessa etunimi kyllä sopi herralle.

On paljon helpompaa miettiä niitä, jotka näyttävät nimeltään. Kuten esimerkiksi Martina Aitolehti. Ei hänen nimensä voisi olla vaikka Liisa tai Pirkko. Ei missään tapauksessa! Tai vaikka Tarja Halonen, hän ei voisi olla vaikka Johanna. Ja Paavo Lipponen näyttää ihan Paavolta, kuten myös Väyrynen, ne vain näyttävät eri tavalla Paavoilta, mutta hyvin paavomaisilta silti.

Ei mutta nyt tuli mieleen yksi: pari iltaa sitten kymppiuutisissa oli asiantuntija nimeltään Kalleville (vai oliko se Kalle-Ville vai Villekalle...), joka on noin 40 - 50-vuotias mies. Ei yhtään velmun näköinen, vaan hyvin asiallinen, hieman kaljuuntunut. Tuollaisella nimellä olisi pitänyt talouslaskelmien välissä heittää parit kuperkeikat ja voltit tai ampua ankkureita vesipyssyllä.

Mutta jos kerran mieleen tulee vain kaksi (joista toista ei voi edes laskea mukaan, kun kyseessä on vasta toinen nimi), niin todennäköisesti me emme voi tehdä älyttömän huonoa valintaa.
Tuleeko sinulla mieleen ketään, joka ei näytä nimeltään?

Omaa aikaa

Poika syntyi kaksi viikkoa ja kaksi päivää sitten. Ihana pakkaus, tällä hetkellä 4,2 kiloa pikkuista isäntää! :) Nukkuu yöt hyvin, päivällä ei käyttäydy kuten vauva (=syö ja nukkuu) vaan vaatii seurustelua. Siispä minulle jää rutkasti omaa aikaa. Eilen käytin aikani seuraavasti:

Joo kuva on väärinpäin...

• Aamulla heräämisen ja aamutoimien (=pojan aamutoimien, omat tulivat joskus... päivällä? Illalla? Tänään?) jälkeen poika nukkui noin 40 minuuttia mahani päällä. Otin itsekin pienet torkut ja pohdin, miten pääsisin pois sängyn tehtävistä. En päässyt.
• Pääsin käymään vessassa, kun poika istui sitterissä hetken. Ehdin jopa pyyhkiäkin!
• Ehdin tehdä lämmintä ruokaa (=lämmitin edellispäiväistä mikrossa), ja ehdin maistaa sitä lämpimänä. Varsinainen syöminen (=hotkiminen) tapahtui noin puoli tuntia myöhemmin.
• Ehdin laittaa pyykit pyykkikoneeseen, tänään kerkesin laittaa sen päälle.
• Vaunulenkin ajan poika nukkui, kotiin tullessa minulla oli ruhtinaalliset kymmenen minuuttia aikaa tehdä itselleni mehua ja istua sohvalla, aukaista lehti, mutta sitten...
• Ehdin vaihtaa pojalle vaatteet kahdesti, itselleni valitsin edellispäivänäkin käyttämäni housut sekä ensimmäisenä pyykkinarulta paidaksi tunnistamani vaatekappaleen.

Mitä tästä opimme? Yhden käden taktiikkaa pitää vielä harjoittaa, sillä sitä tarvitaan!