Suku on paras

Joulukuu on hurahtanut hirveää vauhtia. Ei onneksi kuitenkaan joulukiireiden vaan juhlien muodossa. Tässä kuussa on juhlittu miehen veljen vaimon kolmekymppisiä, heidän tupareitaan, siskon ylppäreitä, koko kylän pikkujouluja kera hirvikeiton ja yksillä 6-vuotissynttäreilläkin on käyty. Niin - ja saimme päätettyä myös nimen, joten ristiäiset on vietetty. Poika sai miehekkään ja hivenen luontoaiheisen nimen höystettynä suvuissa kulkevilla nimillä.

Meillä on onni asua lähisukulaisten ympäröimänä. Pojan kummatkin mummulat ovat 10 kilometrin säteellä. Pojan kaikki isoisovanhemmat asuvat 20 kilometrin säteellä. Pojan yksi setä karkasi Ouluun, mutta muut asuvat ihan lähellä.

Tässä kirjoituksessa ei ole nyt oikein mitään hauskaa eikä nokkelaa. Tässä on vain kaikkea ihanaa. Meillä kummallakin on ihanista ihanimmat, osittain oudot ja merkilliset, lämminhenkiset ja ah niin rakkaat perheet.

Pojalla on kaksi vahvaa setää, jotka pitävät varmasti pojan puolia. Pojalla on yksi hassu täti, joka keksii todennäköisesti kaikkea ihmeellistä tekemistä. Pojalla on yksi viisas eno, joka opettaa tärkeimmät asiat ötököistä. Pojalla on kaksi ukkia, joiden kanssa voi lähteä hirvimetsälle, tutkia traktoreita ja Volvoja. Mummojen kanssa herkutellaan ja hemmotellaan. Sitten tulevat isomummut ja ukki, isoenot, -tädit... Ja sitten on vielä kaikki ystävät, jotka voisi melkein lukea sukuun.



Ole onnellinen pikkuinen (jo yli kuusikiloinen) poikani, että sait syntyä juuri tänne.