Mitä luulin keksineeni

Rupesin jo kerran kirjoittamaan tänne Suurta Oivallustani. Sitä, että aika on pölyä ja epäjärjestystä. Mikä mahtava ajatus! Blogikirjoitukseni jäi kesken, mutta aioin jatkaa sitä myöhemmin. Kunnes katsoin erään dokumentin, jossa puhuttiin entropiasta. Perusajatus siinä on siis, että kaikki on matkalla kohti suurempaa epäjärjestystä, ja se on aikaa. Siis tämä minun suuri ajatukseni olikin jo aikaa sitten keksitty.

Joka tapauksessa se on totta. Maailma pyrkii epäjärjestykseen heittelemällä lattioillemme pölypalleroita ja pukluläikkiä, pihoillemme ja teillemme lunta, vaatteisiimme tahroja. Ja Äidit taistelevat sitä vastaan. (Ovatko äidit siis aikakoneita?) Ärsyttävintä tässä taistelussa on, että sen häviää joka kerta. Sunnuntaina jynssäsin keittiön kaakelit. Samana päivänä kanojen marinadi räiskyi paistinpannulta seinään. Viikonloppuna myös imuroin. Tänään koirat olivat hyvinkin jo vallanneet nurkkia. Niin ja jos joku väittää, ettei ikiliikkujaa ole keksitty - tulkaapa katsomaan meidän pesukonetta!

Edellä mainitut eivät ole ainuita asioita, jotka luulin keksineeni. Opiskeluaikana kuviksen kursseilla piirsin kansiooni itsestäni sarjakuvanomaisia kuvia, joissa oli aina mukana pieni keltainen lintu. Lintu oli ärhäkkä ja pessimistinen. Kun kiroileva siili tuli, oli se aivan kuin minun pikkulintuni, mutta siilin muodossa. Niin ja murre oli eri. Ja nyt vielä on tietysti joku pikkuinen juttu nimeltään Angry Birds.

Kekseistä puheenollen opiskeluaikoina (kirjallisuuden luennoilla) kehitin keksiaddiktion. Ennen en voinut käsittää, miksi kukaan syö edes keksejä, mutta sitten keksin sen keksejä syömällä.

Ylipäänsä tässä maailmassa on vaikea keksiä mitään, kun kaikki on jo keksitty. Semmoista vaan tuli tässä mieleen. Hmmm.