Painavaa asiaa

Eräs tuttavani sanoi kerran huolimattomasti sivulauseessa lihovansa aina kesäisin kymmenen kiloa ja laihtuvansa ne talvella. Lause oli aivan normaali, kiihkoton ja vailla tunnekuohua. No arvaatte varmaan, että kyseessä oli mies.

Raskauden aikana sain noin 16 kiloa massaa lisää. Siitä 8 kiloa oli hävinnyt synnytyksessä. Pari kiloa tipahti hissukseen huomaamatta, ja nyt pari on lähtenyt pienellä ruokavaliotarkkailulla. Joten tällä hetkellä neljä kuukautta synnytyksestä olen normaalipainoinen, minulla on mukanani noin 4 kiloa, mutta vanhat vaatteet mahtuvat. Kappas, olen aika tyytyväinen itseeni!

Peukku mulle!

Ehkä tähän tilanteeseen on syynä se, että minulla on pikkuinen poika, joka rakastaa minua, vaikka reiteni muistuttaisivat pesupähkinää. Niin ja mies, joka on katsellut minua jo kymmenen vuotta; jolle pieni pömppö mahassa on ihan yhtä tuttu kuin minun nenäni tai silmäni.

Naminamikeksejä, nam!

Olisi ihanaa säilyttää tämä fiilis. Ei ajatella koko ajan, että olisinpa 5 kiloa laihempi, olisipa takapuoleni timmimpi, maha littanampi. Ne nyt vaan on semmoisia. Ajatella, että vau, minähän olen hyvä, minä olen terve, lenkkeilen ja syönkin (pääosin) terveellisesti. Välillä tietysti mieli tarvitsee myös kunnon herkkuja.

Esimerkiksi viime viikonloppuna yhdistin lenkkeilyn ja herkuttelun: toinen lenkki mitätöitiin viinerillä kurvaamalla puolimatkassa kylään, toinen mutakakulla. Niin ja keksit, ah, tässäpä oiva resepti, jolla voi jäljitellä Subwayn Oatmeal & raisin -keksejä, eilen testattu ja NAMIKSI havaittu.

Niin, antaa painon vain vähän jojoilla elämäntilanteen mukaan, kunhan mieli on virkeä ja elämä maistuu (keksiltä). Nyt oma ihana takapuoli hyllymään ja tämän fiiliksen siivittämänä ulkoilemaan keväiseen ilmaan!