 |
| Marja- tai koristearonia, tai ehkä varminta olisi vaan sanoa, että pensas. |
Syksy on opettajan tai oppilaan silmin erilainen kuin jonkun normaalin ihmisen silmin. Meillä on nimittäin päässämme lukuvuosiajattelu, kalenterivuosi ei ole niinkään tärkeässä asemassa. Jos minä puhun jostain, joka tapahtui viime vuonna, se onkin voinut tapahtua tämän vuoden huhtikuussa. Viime vuonna viittaa siis viime lukuvuoteen. Tai sitten tarkoitan ihan oikeasti viime vuotta, joten otapa minusta sitten selvää.
Minusta syksy ei ole pelkästään luopumisen tai lopun aikaa. Ehei, syksyhän on alku. Syksyllä alkaa uusi vuosi, uudet kujeet, uudet harrastukset. Kevät on se, jolloin jotakin loppuu (ja kesällä ollaan oudossa välitilassa). Nyt minä en millään jaksaisi odottaa harrastusten uudelleen aloittamista. Yhden harrastuksen kaipuun huomasin tällä viikolla. Se viilsi sisimpääni kuin... kuin... vauva, joka venyttelee ja tunkee itseään alaspäin.
 |
| Kivetystä ja lehtiä |
Minä näin naisen vaunujen kanssa juoksulenkillä.
Juoksulenkillä. Minä olen viimeksi käynyt juoksulenkillä tammikuussa. Tai ehkä helmikuun alussa. Sitten tuli hetkeksi huonot säät. Sitten olin vähän aikaa yltiövarovainen. Sitten lantio ja selkä päättivät jäädä äitiyslomalle. Sitten unohdin vähäksi aikaa koko juoksemisen. Nyt taas muistan.
 |
| Katoksen ruskaa |
Kaihoten katson facebookissa, kun kaverit postaavat juoksumatkojaan. Minä voisin päivittää "75 metriä kotiovelta postilaatikolle ja takaisin". Tietysti jos matkan ilmoittaisi sentteinä... Niin ja siis liikkumismuotona ei olisi missään tapauksessa juosten vaan kävellen. Tai ehkä vaappuen, lyllertäen tai hipsien.
 |
| Tunnistamattomana pysynyt pensas, joka yllättää syksyisin. |
No tänään kiersin talon, matkaa tuli ehkä 200 metriä. Mukanani minulla oli treeniä tehostamassa aika painava kamera. Aikaa meni aika kauan, kun piti välillä tehdä sormi- ja käsitreeniä ottamalla kuvia. Parit kyykytkin piti siinä vielä suorittaa ötököiden etsinnässä. Huhhuh, olipa tehokasta.
 |
| Lumipalloheisin lumoa |
Mutta horisontissa siintää jo oikea juoksulenkki. Se tulee olemaan varmasti yhtä ja kahta helvettiä näin monen kuukauden juoksemattomuuden jälkeen. Se tulee olemaan hikistä, kivuliasta, hytkyväistä ja hölskyväistä. Sen myötä poikamme tulee saamaan ruoakseen kermavaahtoa. Mutta tällä hetkellä en malttaisi millään odottaa.
Ja juuri kaipuuni hetkellä hyperaktiivisuuskohtauksen saanut siskoni tuli meille hyppimään ja loikkimaan. "Mullon uudet urheilurintsikat, voi tätä vapautta, vois lähtee vaikka juoksemaan!" Just. Suolaa haavoihin.
VastaaPoistaMiia, tiedän tunteen. Odotin ihan hirmuisesti lenkille ja juoksemaan pääsyä. Näin silmissäni, kuinka Vauva nukkuu vaunuissa ja SuperÄeppä juoksee yksi käsi vaunujen aisalla.
VastaaPoistaNo niinhän minä sitten teinkin. Lähdin kotipihalta uusissa hienoissa juoksuvaatteissani ja lähdin kiertämään etukäteen valitsemaani lenkkiä. Mukavaa oli ensimmäiset 5 minuuttia. Sitten alkoi niin suuret vaikeudet, että oli pakko pysähtyä. Muuten ei saanut henkeä. Sitten alkoi krampata jalat ja selkä ja kädet. Sitten kävelin vähän matkaa. Tai niin oli tarkoitus, mutta olinkin jo kotona.
Sitten menin juoksuohjelmaan ja aloin karttapalvelusta mitata juoksumatkaani ilmoittaakseni sen julkisesti sosiaalisessa mediassa. 2,7 km ja 47 minuuttia. En sitten ilmoittanut.
Ja sitä paitsi se juokseminen on ihan tyhmää. Mutta ne juoksuvaatteet on ihan kivat.
Joo voin jo kuvitella sen piston rinnassa ja kurkussa, kun vihdoin kaipuutani pääsen lievittämään. Ja sen kivun jäsenissä seuraavana päivänä. Ja punaläikikkään naaman "lenkin" jälkeen :D
Poista