Maalaishiiriä ja kaupunkilaishiiriä

Vaikka tämän blogin idea on se, että toinen muka asuu maalla ja toinen kaupungissa, niin se ei tarkoita sitä, että toinen olisi jotenkin maalainen ja toinen kaupunkilainen. Vaikka tämä toinen ehkä haluaisi kuvitella olevansa kaupunkilainen (huom. ehkä, identiteettikriisi on vielä käynnissä), ei sitä niin vain hetkessä muututa.

Otetaanpas esimerkiksi julkinen liikenne. Aikaisemmin olen käyttänyt bussia silloin, kun olen sitä tarvinnut. Eli silloin, kun en ole voinut käyttää omaa autoa, junaa, lentokonetta, polkupyörää tai mitään muutakaan kulkuvälinettä. Paikallisliikennettä en muista käyttäneeni kertaakaan yliopisto-opintojen aikana, en tarvinnut linja-autoa, bussia, linkkua, linkkaa enkä linkkaria. Näistä ei ilmeisesti saa täällä mainita kuin kaksi ensimmäistä?  

Täällä pääkaupunkiseudulla kaikki on toisin. Töissä minulta on kysytty ehkä noin kuusi kertaa, missä päin asun ja ilmoittaessani asuinpaikkani seuraava kysymys on ollut JOKA KERTA: ”Millä julkisilla sieltä pääsee tänne?”. Kertoessani kulkevani omalla autolla keskustelu loppuu lyhyeen ympäristötietoisen opettajakollegani kanssa. Koska minäkin tahdoin pienentää hiilijalanjälkeäni ja ryhtyä toimimaan kunnon kansalaisen tavoin, tilasin työsuhdematkaliput (10 euroa kuukaudessa, sillä saan kolme yhdensuuntaista matkaa töihin, saanko siis muina päivinä jäädä kotiin?) ja marssin - okei ajoin omalla autolla - lähimpään matkakeskukseen lataamaan matkakorttiani.

Entäpä sitten se bussilla ajaminen? Senhän luulisi olevan ihan helppoa, varsinkin kun HSL:n sivuilla kuulostaa olevan niin hyvä reittiopas. Mutta HSL:n sivuilla ei kerrota kummalla puolella tietä olevalle pysäkille pitää mennä odottamaan. Tai sanotaanhan siellä, pysäkin numero on esimerkiksi 7072. Silloin todennäköisesti ei kannata seistä pysäkillä numero 7073. Minä nimittäin seisoin, koska ajattelin että HSL:n sivuilla on virhe. Ja totesin jossain vaiheessa matkaa, että nyt olen menossa etukäteen katsomallani bussilla väärään suuntaan. Se kotimatka kesti puolitoista tuntia. Koska siinä vaiheessa, kun tajusin istuvani väärään suuntaan menevässä bussissa, en kehdannut hypätä pois, etteivät muut matkustajat luulisi minun hypänneen väärään bussiin.   

Minun työmatkani on siis noin seitsemän kilometriä. Sen ajaa autolla noin viiteentoista minuuttiin. Jos haluan mennä bussilla töihin, aikaa tuhraantuu vähintään 45 minuuttia ellei enemmänkin: lähin bussi lähtee n. 400 metrin päästä, joten lähden kävelemään 20 minuuttia aiemmin, ETTEN VAIN MYÖHÄSTY. Sen jälkeen ajan bussilla n. 10 minuuttia ja jään pysäkille, josta on yli kilometri työpaikalleni. Tähän kävelymatkaan kuluu noin 15 minuuttia. Ajanko 15 minuuttia autolla vai matkustanko 45 minuuttia kävellen ja bussilla? Enkä nyt ota huomioon sadetta ja muita ongelmallisia luonnonilmiöitä (joista yhdelläkään ei ole tekemistä sen hiilijalanjäljen kanssa)…

Jos nyt kuitenkin päätän mennä bussilla töihin, kohtaan vielä yhden ongelman. Kuinka päästä bussiin? Matkakortissa on toisella puolella insinöörien suunnittelema heijastin, jota vilauttamalla kuljettaja tietää tulla noutamaan sinua pysäkiltä. Puhun nyt omasta kokemuksesta, kun kerron, että pelkkä pysäkin penkiltä nouseminen ja tien reunaa kohti käveleminen ei riitä, eikä riitä myöskään pelkkä käden heilauttaminen. HSL:n sivuillakin nimittäin sanotaan: ”Anna pysäkillä pysäytysmerkki bussinkuljettajalle hyvissä ajoin. Pidä kättä ylhäällä, kunnes kuljettaja panee vilkun päälle pysähtymisen merkiksi.” Eilen ei riittänyt tämäkään, vilkun jälkeen tapahtui jotain ja kuljettaja luuli, etten tulekaan kyytiin ja hän meinasi jatkaa matkaansa.

Eli ei minusta taida saada kaupunkilaista tekemälläkään. Julkisella liikenteellä kulkeminen on ihan liian vaikeaa. Paitsi se hyvä puoli niissä on, että lastenvaunujen kanssa pääsee matkustamaan ilmaiseksi, joten busseilla tulee ajeltua aina silloin tällöin. Todennäköisesti vielä silloinkin, kun Poika menee kouluun.