Ruokaa!

Ah. Miten ihanaa oli uudenvuodenpäivänä ravintolassa ottaa pihvi mediumina! Miten ihanalta maistui tilkka punaviiniä monen kuukauden jälkeen pojan nukkuessa yöuniaan! Miten ihanaa oli tajuta pastörointimerkintää etsiessä, että eihän tätä tarvitsekaan enää tehdä. Ja sitten pian  tajuta, että vältettävien listalla on uusia juttuja...

Nyt olen siis pojan iho-oireiden vuoksi testausmielellä maidottomalla dieetillä. Joillekin se kuulostaa vaivalloiselta, toisille helpolta muutokselta. Minä olin tuossa jälkimmäisessä kategoriassa mielestäni, sillä olen ollut maidottomalla dieetillä aiemminkin. Kotioloissahan tuota on helppo toteuttaa, kun tietää, mitä suuhunsa pistää. Kahvimaidon tilalla tällä hetkellä suosikkina on mantelimaito.

Sitten minulle jysähti: mites muualla? Voinko minä lähteä enää minnekään kylään tai kaupungille humputtamaan ilman, että joudun nälkäkuoleman partaalle? Suuressa osassa kahvileivistä on maitoa. Jotain ruoan ainesosaa on ehkä käryytetty voissa. Eivätkä edelleenkään kaikki tajua, että laktoositon ja maidoton on aivan eri asioita.

Kotileivonnaisiin ei ole läheskään aina mahdollisuutta saada tuoteselostetta, muuten kuin "minä ehkä laitoin siihen sunnuntaita tai keijua vai oliko se vaseliinia ja aina ennen tein kyllä pullan veteen mutta nyt en ole ihan varma käytinkö kotivinkin vai huomenta suomen reseptiä kun kaardemummakin jäi laittamatta". Joten viikonloppuna kiersimme kyläreissuja oma soijajäätelö kainalossa. Tilanne on hieman kiusallinen sekä kyläilijälle että kyläpaikalle.

Mutta kuten Crash Test Dummiesit lauloivat ehkä koko maailmanhistorian hienoimmin nimetyssä kappaleessa "Mmm mmm mmm mmm", mikäpäs tässä, kun jollakulla on vaikeampaa. Uusimmassa Annassa oli juttu Anna Virmajoesta, fitnessammattilaisesta, joka syö samoja ruokia lähes koko ajan, missäpäin maailmaa tahansa. Hän pakkaa oikeat määrät minigrip-pusseihin, ja kuljettelee pussejaan mukanaan - olipa jopa muuttanut hotellin ammeen kylmiöksi laittamalla sen täyteen jäätä, jotta minigrippien sisältö pysyisi kuosissaan. Itsehän olen syönyt viimeiset kolme päivää samaa nötköttikeittoa, mutta ei takerruta siihen.

Minussa ja fitnessammattilasessa on tietysti eroja. Ei mitenkään hirveän isoja tietenkään. Mutta hän on tehnyt ruokavaliopäätöksensä aivan vapaaehtoisesti ja suhtautuu ruokaan polttoaineena. Minä taasen olen tehnyt muutoksen epäitsekkäästi, mutta osittain vastentahtoisesti, ja pidän kyllä ruokaa yhtenä suurimmista nautinnon lähteistä. Edelleenkään ei puututa siihen nötköttikeittoon.

Ravintoloiden tuoteselosteita syynätessäni huomasin, että maidottomaan ruokavalioon sopii esimerkiksi aika moni Hesburgerin hampurilaisateria (jopa kurkkumajoneesi) sekä Subwaylta parit patongit. Wuhuu, tuota nautintoa (?) odotellessa suuntaamme pojan kanssa kohti kaupunkia.

Ja soijajäätelö mahtunee edelleenkin takapenkille.