Pakkaamisen sietämätön keveys

Ihanaa olla kotona. Ja ihana huomata, että kävijämäärä on lisääntynyt hirrrmuisesti viikon aikana. Venäläiset lukijat ovat kaalikeiton ohjeesta huolimatta, tai siis sen puutteesta huolimatta, löytäneet taas blogiimme ja lisäksi olemme saaneet lukijoita muistakin maista. Kuka väittää, että suomi ei ole kansainvälinen kieli?

Kotiuduin siis eilen 14 tunnin matkustamisen jälkeen. En asu Nuorgamissa, mutta silti kotimatkani kesti pidempään kuin esimerkiksi itävaltalaisilla, belgialaisilla tai espanjalaisilla kollegoillani. Syynä Suomen joukkoliikenteen heikkous.

Kotiin päästyäni sain todeta, että edessä on kaksi päivää tiukkaa pakkaamista. Mies oli etukäteen käärinyt suurimman osan astioista paperiin, mutta hommaa silti riittää. Tietysti aloitimme pakkaamisen hyvissä ajoin noin kaksi kuukautta sitten häiden suunnittelun ja askartelun lomassa, että asunto ei missään nimessä vaikuttaisi siistiltä tai että meillä ei olisi ylimääräistä aikaa. Silti kävi niin kuin häidenkin kanssa. Kiire tulee. Vaikka meillä olisikin innokas apuri, mutta hän yrittää oikeastaan keskittyä laatikoiden purkamiseen, sanomalehtien levittämiseen ja sähköjohtojen laatutarkkailuun. Ei toimivuuden suhteen vaan maun. Jonkunhan se on sekin homma tehtävä.

Muuttolaatikot ilmestyivät tänään meille ja kymmenkunta laatikkoa on täytetty, mutta en ymmärrä mikseivät kaapit ja laatikot silti tyhjene? Joku käy varmasti salaa täyttämässä niitä. No onneksi tuleva asunto on edellistä isompi, joten tavaroiden pitäisi mahtua. Vaikka ehkä vähän ostaisinkin jotain pientä ja uutta.

Pari päivää vielä aikaa pakkailla ja sitten täytetäänkin jo muuttoautoa ja käännetään renkaat kohti etelää. Miia, meillä vaihtunee läksiäiset jälleennäkemisen juhlaan?