perjantai 27. heinäkuuta 2012

Potkuja

Olen joutunut kokemaan jatkuvaa perheväkivaltaa viime aikoina. Minua potkitaan, tökitään ja nahkaani venytetään. Mutta olen vain onnellinen siitä, onhan se meidän poeka.

Nyt kuitenkin olen vähitellen ruvennut miettimään, millainen poikamme on luonteeltaan. Oikeastaan poikkeuksetta kaikki ystäväni ovat saaneet mahaa painamalla potkut. Poika antaa aika välittömän palautteen tilansa sörkkimisestä. Eilen lääkärineuvolassa ultra-anturi sai kyytiä. Lääkäri ilmoitti kohteliaasti pojan olevan "virkeä".

Sylissäni vierailleet lapsoset (kuten esimerkiksi Jennin poika sekä poekamme uunituore pikkuserkku) ovat hekin saaneet olla nyrkkeilysäkkinä. Pitäisi kyllä pojalle opettaa, ettei sitä noin ystäviä saada, vielä piilosta tökitään. Myös Hyvinkään majapaikan isäntä erehtyi tulemaan vatsakumpuni päälle, ja TÖKS! Poeka antoi potkut.


Rakenneultran kuvasaldoa


Rakenneultrassa poeka oli torkuilla. Vaikka kuinka ultraajatäti yritti saada meille sivuprofiilia tai kasvokuvaa mukaan, kuvaa ei saatu. Pää oli piilossa jossain kolossa ja käsi oli vielä naaman edessä. Vehkeitään poeka kuitenkin esitteli vallan estottomasti (kuvamateriaalia nähtävissä ylhäällä). Rakenneultran kuvasaldona oli kaksi munakuvaa. Ei oikein jääkaappiovimatskua.

Yksi poikkeus potkuista on. Isänsä kosketuksesta poeka rauhoittuu (pääosin). Okei, on hänkin saanut potkut korvalle, käteen, poskeen ja niin edelleen, mutta jotenkin kuitenkin hillitymmin ja harvemmin.

Jenni, millainen teijjän poika oli mahassa?

Niin ja leikkimökki on kuin onkin valmis! (Kiitoskorttioperaatio taas odottelee vielä, josko vaikka tällä viikolla...)

5 kommenttia:

  1. Onnea tulevasta virkeästä pojasta sinulle ja serkkupojalle täältä pk-seudulta! Jos samat merkit pitää paikkaansa kun pikkuserkkunsa tapauksessa, niin mahasta tutut potkut jatkuvat ihan samaan malliin ulkopuolellakin. Täällä meidän typy on juuri aloittanut ryömimishommat vahvojen jalkojen voimalla jo himpun ennen 4kk päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oho, teidän tytöllä on kiire! :D Kiitoksia onnitteluista! Pitääpä tässä joku kerta suunnistaa sinne pojan kanssa katsomaan ja potkimaan pikkuserkkua (ja nähtävästi myös toisin päin), parit kuvat ollaan kyllä nähty :)

      Poista
  2. Miia, en ole perheväkivallan kannattaja, mutta tuollainen perheväkivalta aiheuttaa vain rakkautta. Meijjän poika oli mahassa yhtä omapäinen kuin mahan ulkopuolellakin. Ultrassa hän välillä pyöri niin, että kuvaa ei saatu ja välillä taas nukkui niin sikeästi ettei tökkimälläkään liikkunut milliäkään. Siinä ei suostuttelut eikä komentelut auta. Eikä auta muuten nytkään. Pojan mielestä maailman hauskin sana on "ei!". Ja varsinkin äidin sanomana, silloin pojan suupielet venyvät korviin asti ja maailman ihanin kikatus valtaa huoneen. Ai niin, mahassa hikoteltiin muuten paljon, sekin näkyi kerran ultrassa.

    Kiva kuulla, että teidän leikkimökki on valmis. Pääsee teijjän poeka sitten suoraan laitokselta leikkimään. Ja toivottavasti meijjänkin poeka pääsisi pian katselemaan ihastuttavia maalauksia.

    VastaaPoista
  3. Eksyin tänne ja jumituin lukemaan tätä teidän blogia näin keskellä yötä, kun ei nukutakaan. Jään kyllä seuraamaan eli saatte yhden lukijan lisää :)

    Ihanaa kuulostaa niin tutulta nuo potkut! Vaikka ne ei tosiaan ole kyllä enää pelkästään niin ihania näin 3 päivää laskettuunaikaan :D Kylkiluuhun tulee potkua ja vatsanahkaa venytetään. Mutta kuitenkin ilmoittaapahan olevansa siellä hyvin voivana. Meillekin ultrassa ja neuvolassa naureskelevat, että on kyllä vilkas vauva. Ja jos on vilkas mahassa niin on luultavasti sitä myös ulkopuolella.

    Teidän poika tosiaan esittelee kovin estottomasti vehkeitään! :D meillä ei sitten suostu näyttämään millään. Hän on ollut siellä visusti jalat ristissä :o No naaman sitten suostui näyttämään oikein selvästi! Ihanaa oli nähdä ne kasvonpiirteet. Heti huomasi jotain niin tuttua siinä. Ihan miehen suu ja hymy! :) Sukupuoli sitten pysyykin salassa loppuun asti.

    -Pikkuserkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen pitää olla sitten tyttö, ei me naiset tuolla tavalla tuuletella ultratäteille ;) Meillä tosiaan se naama jäi sitten vähän mysteeriksi, mutta todennäköisesti sillä sellainenkin on!

      Sulla on kyllä todella jo jännät paikat, ilmoittelehan, mitä sieltä haarovälistä sitten löytyy! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...