Tämä lukijapiikki aiheutti näköjään meissä molemmissa kirjoitussyyhyn ja minunkin on pakko kirjoittaa automatkalta, vaikka pahoinvointi uhkaa jo nyt.
Olen siis menossa viikon mittaiselle leirille eteläiseen Suomeen, ja jännittää niin maan piipisti. Suurin syy siihen on ehkä tämä pienimuotoinen treenaamattomuus (häiden, asunnon, muuton ja kaikkien muiden tekosyiden vuoksi, raskauden ja synnytyksenkin voi laittaa syyksi, eihän siitä ole kuin 8 kk). Vuoden ainoa näyttömahdollisuus ja ehkä huonoimpaan saumaan ikinä. Toivottavasti saan ensi viikoksi muutot ja muut pois mielestä.
![]() |
Metrolla (autolla) mummolaan(kin) |
Mutta oli minulla oikeaa asiaakin. Mies nimittäin halusi, että jaan blogissamme automatkamme alkumetrit. Eli hain automme tallista ulko-oven eteen, jotta voisin pakata auton mahdollisimman helposti. Kannoin kaikki tavarat autoon ja aloin sulkea ovia kauko-ohjaimella tai miksikä sitä nappihässäkkää sanotaankaan. Ei toiminut. Painoin uudestaan ehkä noin kymmenen kertaa, mutta auto ei inahdakaan. Tai siis lukot. Painan avausnappia ja auto vilkuttaa valoja. Painan lukkonappia, mutta ei tapahdu mitään.
Kiihdyn nollasta sataan tuhannesosasekunnissa, kiiruhdan sisälle ehkä sadatellen jotain ja ilmoitan kovaan ääneen, että nyt se auto taas hajosi, haukun auton ja on lähellä ettei mieskin saa osaansa auton toimimattomuudesta. Soitan ystävälleni, että emme pääse lähtemään ajoissa kun auto hajosi taas kerran ennen matkan tekoa.
Mies yrittää hänkin laittaa auton ovia lukkoon onnistumatta siinä. Puhelu isälle ja toimimattomuuden syyksi epäillään paristoja. Ilmoitan oman näkemykseni asiasta (kokemusta löytyy todella paljon autojen korjaamisesta ja kaikesta muustakin autoihin liittyvästä), sillä miten yksi nappi toimisi, mutta toinen ei.
Appiukkoni tuo uudet paristot ja vaihtaa ne. Mies menee testaamaan kauko-ohjainta ja pian hän tuleekin sisälle. Auton ovet pitää kuulemma olla kiinni, jos ne haluaa saada lukkoon. Anteeksi auto, että haukuin (taas) sinua. Tällä kertaa vika oli käyttäjässä.
![]() |
Äitin väsynyt matkamies |
Nyt on jo niin huono olo, että on lopetettava. Nettiyhteyskään ei toimi täällä Sukevan perukoilla, joten lähettelen tekstin, kun löytyy kenttää. Pakko ottaa kiintopiste tiestä, onneksi en sentään ole ajovuorossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti